tiistai 3. marraskuuta 2020

Ipsy Glam Bag Plus | Lokakuu 2020

Tänään esittelyyn pääsee lokakuun Ipsy Glam Bag Plus, jonka sain itselleni ihan lokakuun viimeisinä päivinä. Ipsy Plussan toimitukset kestää nykyään selkeästi aiempaa kauemmin, mutta onneksi sain tämän itselleni ihan kohtuullisessa ajassa kuitenkin. Syyskuun Ipsyn kohdalla en ollut täysin tyytyväinen sen sisältöön, joka oli hyvin ihonhoitopainotteinen ja meikit jäivät vähemmälle edustukselle, mutta tässä lokakuun pussukassa ei sitten muuta ollutkaan kuin meikkituotteita! Mitä kaikkea pussukasta paljastui?


Kuva ei kovin hyvää osviittaa anna pussukan sisällöstä, sillä kaikki tuotteet ovat tässä vielä pakkauksissaan, mutta Ipsyltä oltiin valittu mulle Tarten irtopuuteri sekä yksi luomiväripaletti. Lisäksi valitsin itse pussukkaan vielä toisen luomiväripaletin, poskipunasiveltimen sekä kaksi kappaletta huulimeikkejä. En nyt ehkä sanoisi tämänkään olevan parhaimpia Ipsyjä, mitä olen saanut, mutta olen silti hurjan tyytyväinen omiin valintoihini ja iloinen tuotteista! Ipsy Plussaan saa siis nykyään itse vapaasti valita kolme tuotetta aina muutamien tuotteiden joukosta, ja tämä uudistus on ollut itselleni todella mieluinen. Tokikaan niitä valintoja ei ole pakko tehdä, mutta itse olen joka kerta käyttänyt tilaisuuden hyväksi ja tehnyt itse valinnat. Olen ehkä hieman sitä mieltä, että sisältöjen taso on osittain laskenut tämän uudistuksen myötä, mutta toisaalta tason laskeminen ei välttämättä liity siihen millään tavalla, sillä kauneusbokseilla on mun mielestä muutenkin taipumus siihen, että tuotteiden laatu vaihtelee eri kuukausina. Mutta mennäänpä sitten katsomaan tarkemmin lokakuun Ipsy Plussani sisältöä:


Pussukan ehkä kiinnostavin tuote oli tämä Ipsyn mulle valitsema Tarte Double Duty Beauty Shape Tape Setting Powder, jonka sain sävyssä Translucent. Kyseessä on väritön irtopuuteri, jonka pakkaus on hurjan kaunis ja josta löytyy sisältä myös puuterivippa. Mä olen varsinainen irtopuuterien suurkuluttaja ja Tarten tuntien tulen varmasti pitämään tästäkin puuterista todella paljon. Mulla on tällä hetkellä käytössä kaksi irtopuuteria, toinen RCMA:lta ja toinen Ciatélta, ja aion odottaa Ciatén puuterin loppumista ennen kuin otan tämän käyttöön. Innolla kuitenkin odotan miten tämä toimii, Tartea on aina mukava saada bokseista!
Hinta: noin $34,00.


Ipsy valitsi mulle toiseksi tuotteeksi tämän LOVE+CRAFT+BEAUTY Warm Rituals Eyeshadow Paletten, joka on kuuden kauniin luomivärin kompakti paletti. Mä tiesin jo heti kättelyssä, että tämän haluan laittaa seuraajilleni arvottavaksi, joten käykäähän Instagramin puolella @lipsticklovelinda tilillä osallistumassa, mikäli haluatte mahdollisuuden voittaa tämän paletin! Paletti on hurjan kaunis ja olisin melkein voinut pitääkin tämän itselläni, mutta mulla on niin paljon luomivärejä, myös niitä joiden käyttö on jäänyt liian vähälle, joten päätin mieluummin ilahduttaa yhtä seuraajistani tämän kanssa.
Hinta: noin $35,00.


Complex Culturen Plush Powder Brush oli oma valintani, ja kyseessä on puuterisille tuotteille tarkoitettu iso meikksivellin. Tätä voi käyttää niin poskipunan, aurinkopuuterin kuin puuterinkin kanssa, mutta suuren kokonsa vuoksi en välttämättä itse suosisi tätä ainakaan poskipunan kanssa. Todennäköisesti tämä pääsee mulla käyttöön ihan tavallisen puuterin tai viimeistelypuuterin kanssa. Multa löytyy jo entuudestaan näitä Complex Culturen siveltimiä ja näiden laatu on erinomainen. Muotoilu ja ulkonäkö ovat toimivan tyylikkäitä ja siveltimien karva todella pehmeää. Tämä sivellin oli aivan ihana saada!
Hinta: noin $35,00.


Boksin toinen luomiväripaletti oli tämä Douccen Freematic Smokey Pro Palette. Paletti sisältää todella kauniin kattauksen metallinhohtoisia ja mattaisia luomivärejä (ylärivin sävyt ovat mattaisia) ja luomivärinapit ovat magneeteilla kiinni paletissa, joten ne on tarvittaessa helppo myös irrottaa siitä. Mä mietin pitkään tätä valitessani onko mulla oikeasti tarvetta tälle ja rehellinen vastaushan on, että ei mulla ole. Mulla ei ihan oikeasti olisi tarvetta enää yhdellekään luomiväripaletille, mutta tämän sävyt olivat vaan niin kauniit, että tiesin löytäväni tälle kyllä käyttöä. Luomilla en ole näitä vielä testannut, mutta swatchit vakuuttivat mut jo melko hyvin, joten uskon näiden toimivan luomillakin erinomaisesti. Paletin vaalein ja suurin sävy toimii varmasti hyvin myös vaikkapa highlighterina!
Hinta: noin $65,00.


Viimeisenä vielä Half Cakedin Double Feature Lip Duo, josta löytyy siis kaksi erilaista huulimeikkiä. Tummempi on Lip Fondant sävyssä ASAP, joka siis on nestemäinen syvänpunainen, hieman luumuinen huulipuna. Vierestä löytyy karkintuoksuinen Instant Crush huulikiilto sävyssä Rich Rich, joka on hyvin neutraali, hieman vaaleanpunertava sävy. Brändi oli mulle ihan vieras, mutta varsinkin nestemäinen huulipuna herätti kiinnostukseni, joten toivottavasti se osoittautuu hyväksi! Sävy ainakin on loistava syksyyn ja talveen, joten enköhän mä pian saa sen testattua.
Hinta: noin $20,00.

Lokakuun Ipsy Plussan kokonaisarvo oli lähes $190,00 eli ihan mielettömän paljon! Muistakaahan käydä osallistumassa IG:n puolella @lipsticklovelinda tilillä LOVE+CRAFT+BEAUTY:n luomiväripaletin arvontaan ♥

Miltä lokakuun Ipsy Plus vaikuttaa, olisitteko pitäneet sisällöstä? :)

12 kommenttia:

  1. Tarten puuteri oli kyllä mieluisin munkin pussukassa. Ennätin jo valita tuotteet marraskuun boksiin ja sieltä on tulossa Ciaten irtopuuteri, eli ei tarvi ihan äkkiä ostaa irtopuuteria. Toisaalta sitä kyllä kuluu mullakin. Tuo mainitsemasi RCMA:n puuteri on mun ostan-tätä-joskus -listallani, mutta ehkä sekään päivä ei koita ihan pian. Douccen luomiväripaletti olisi varmasti ollut oma valintani, ellen olisi sössinyt personointivaihetta:D Marraskuun valinnat olivat kaikki meikkejä, ihonhoitoa ei ole tulossa nyt lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ciaten irtopuuteri on ihania! Oon pari sellaista saanut kauneusboksien mukana ja kumpikin on toiminut tosi hyvin :) Ai niin kun sulla meni vähän pieleen se valinta! Onneksi marraskuun kohdalla sait ne tehtyä, mullekin on taas pääasiassa tulossa pelkkiä meikkejä. Olisko yksi ihonhoitotuote ehkä mahtunut myös joukkoon :) Innolla odotan mitä sä valitsit marraskuuksi<3

      Poista
  2. Tää oli ok boxi, mutta ei niin kiva kuin monet muut. Sun valitsema sivellin näyttää sen sijaan huipulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei tää munkaan mielestä ollut paras mahdollinen, mutta kiva kuitenkin :) Noi Complex Culturen siveltimet on ihan huippuhyviä!

      Poista
  3. Mä yritin saada tän lokakuun plussan, mutta jostain syystä Ipsy ei vaan saanut veloitusta menemään läpi ja luovutin sen suhteen sitten lopulta :/ En tosin vieläkään käsitä missä oli ongelma, kun lokakuun pikku-Ipsyn veloitus meni läpi ilman ongelmia ja samoin marraskuun veloituksessa ei ollut ongelmia. No eipähän tarvitse varmaan jatkossakaan plussaa sitten enää tilata :D

    Tää sisältö näyttää mun mielestä ihan kivalta ja varsinkin toi viimeinen huulituotesetti on aivan ihanan näköinen! Tarten tuotteita on myös aina kiva kokeilla ja tuo sivellin näyttää todella hyvältä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, mikähän siinä on mahtanut olla, ettei veloitus oo onnistunut :o Kuulostaa tosi oudolta, jos kerran normi-Ipsyn kanssa toimii moitteettomasti!

      Mäkin tykkäsin tästä sisällöstä, vaikkei tää ihan top-bokseihin päässytkään :) Tartea on aina kiva saada, samoin toi sivellin oli hurjan kiva, kun oon niin ihastunut kyseisen brändin siveltimiin!

      Poista
  4. Näyttää kyllä kivalta tuo sisältö. Onko teillä aina neilikoita vai onko tämä tekokasvi? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan aito kasvi :D Meiltä löytyy noita terttuneilikoita käytännössä aina, kun ne on edullisia ja säilyy hyvänä joskus useita viikkojakin :) Sen takia ne mun kuviakin aika usein koristaa, vaikka oonkin joskus miettinyt, että näyttääköhän se muiden mielestä kuinka hassulta, kun aina samoja kukkia kuvassa (vaikka värit vaihteleekin) :D

      Poista
    2. No ne on kyllä ihan parhaita kasveja, mä itsekin suosin neilikkaa kun menee parikin viikkoa hyvässä kunnossa :) Nyt oli pakko kysyä! :D

      Poista
    3. Jep ja noi on mun mielestä myös tosi kauniita! Tosin ihan tavalliset neilikat on vielä kivempia, kun ne on isompia, mutta kuitenkin :D

      Poista
  5. Tässä oli kyllä kiva sisältö! Itse pausetin lokakuun koska spoilerti näytti niin karmivilta etten halunnut tuhlata rahoja niihin. Mutta tähän sisältöön olisin kyllä itsekin ollut tyytyväinen. varsinkin tuo Tarten puuteri olisi kiinnostanut ja sivellin sekä douccen luomiväripaletti näyttää myös tosi kivoilta :)
    Nyt joulukuussa voisin kyllä taas Ipsynkin joulun kunniaksi tilata ja katsoa onko meininki yhtään parantunut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin että sanoit laittaneesi tilauksen tauolle, kun näit spoilerit! Mäkin pelästyin siinä kohtaa, että mitähän sieltä mahtaa tulla, mutta onneksi yllätys oli erittäin positiivinen :) Toivottavasti oot tyytyväinen, jos lähdet joulukuussa Ipsyä taas tilaamaan<3

      Poista

Kiitos kommentista!