lauantai 23. tammikuuta 2021

Eloise Beauty The Queen Eyeshadow Palette

Tänään esittelen teille yhden upeimmista värikkäistä luomiväripaleteista, mitä olen koskaan omistanut! Kysessä on mikäpä muukaan kuin Eloise Beautyn The Queen Eyeshadow Palette, jonka tilasin itselleni syksyllä Boxycharmin Add-oneista. Paletti oli alunperin ollut muistaakseni osa syyskuun Boxycharm Premiumia, jota en siis itse tilaa enkä näin ollen ollut palettia saanut. Paletin hinta Eloise Beautyn verkkokaupassa on 43,00 €, mutta maksoin tästä itse vain noin 10,00 €, sillä Boxycharmin Add-oneissa pointtina onkin juuri se, että siellä myytävät tuotteet ovat kaikki selkeästi normihintoja edullisemmat. Ei siis kauaa tarvinnut miettiä ostanko paletin vai en ja nyt olen jo useamman kuukauden ollut sen onnellinen omistaja!

Eloise Beautyn The Queen Eyeshadow Palette on vegaaninen, 20 sävyn värikäs luomiväripaletti. Paletista löytyy aivan ihana kattaus värikkäitä luomivärejä, vaikka paino onkin ehdottomasti punaisen, pinkin ja lilan sävyissä. Suurin osa sävyistä on joko kevyesti shimmerisiä tai voimakkaammin metallinhohtoisia, mutta sisältää paletti kuitenkin myös kahdeksan loistavaa mattasävyä. Paletin pakkaus on kovaa pahvia ja se napsahtaa kiinni magneettien avulla. Kannesta löytyy myös suuri peili, joka mielestäni kuuluukin osaksi kaikkia hiemankin kalliimpia luomiväripaletteja. Paletin sävyt on nimetty The Queen -teeman mukaisesti ja nimet löytyvät jokaisen sävyn alapuolelta.

Multa löytyy todella paljon luomiväripaletteja ja harvoin enää tunnen uusia paletteja nähdessäni minkäänlaista pakottavaa tarvetta tai sen suurempaa himoa saada tuotetta itselleni. Tämä teki kuitenkin poikkeuksen, sillä paletin sävyt näyttivät kuvissa niin upeilta eikä lopputulos livenä ollut yhtään kuvia huonompi - päinvastoin. Tykästyin tähän heti ensimmäisellä käyttökerralla eli laatuhan tässä paletissa on erittäin hyvä. Shimmersävyjen koostumus on miellyttävän pehmeä, mikä takaa niille loistavan pigmenttisyyden. Osaa mattasävyistä saa hitusen kerrostaa peittävän lopputuloksen saamiseksi, mutta tämä ei missään nimissä ole ainut paletti, jossa ne mattasävyt ovat pigmenttisyydeltään hitusen shimmersävyjä heikompia. Huonoja ne eivät kuitenkaan missään tapauksessa ole, vaikka eroja sävyjen välillä hieman löytyykin.

Tässä swatchit muutamista paletin sävyistä ja kuten näette, erityisesti metallinhohtoiset sävyt ovat todella intensiivisiä ja runsaspigmenttisiä. Tähän näköjään valikoitui myös mattasävyjen osalta niitä parhaimpia, sillä kaksi ylintä sävyä ovat swatchautuneet myös erinomaisesti. Luomilla sävyt ovat helposti työstettävissä ja häivyteltävissä. Tällä paletilla saa upeita värikkäitä meikkejä, mutta löytyy tästä myös muutama lämpimän ruskea sävy, joiden kanssa saa myös neutraalimpia, paremmin arkeen sopivia meikkejä. Mä käytän toki itse paljon värejä myös arkimeikeissäni, mutta paletti tosiaan taipuu myös vähän luonnollisempiinkin lookeihin. Itse kuitenkin ostin paletin ennen kaikkea juuri niiden värien takia ja olenkin tehnyt tällä pääasiassa värikkäitä meikkejä.

Tässä pari melko erilaista meikkiä, jotka olen paletin kanssa tehnyt. Punakultaiseen meikkiin olen lisännyt vielä erikseen kultaisen glitterlinerin, mutta muuten molemmat meikit on tehty vain The Queenia käyttäen. Värikkäät silmämeikit ovat ehdottomasti mun juttuni, vaikka nykyään tuleekin mentyä ihan liian usein rusehtavansävyisten meikkien kanssa. En malta odottaa kevään ja kesään koittamista, jolloin tämä paletti tulee pääsemään kunnolla oikeuksiinsa ja varmasti myös vielä enemmän käyttöön!

Kokonaisuudessaan olen ollut tähän luomiväripalettiin enemmän kuin tyytyväinen. Tämä on ehdottomasti yksi parhaimpia luomiväripaletteja, mitä viime vuonna itselleni sain tai ostin! Sävymaailma on ihan mun tyylinen ja ylärivin vaalein shimmersävy Empire on ollut mulla lukuisia kertoja myös osana muiden palettien kanssa tehtyjä meikkejä, sillä se on loistava vaalea sävy liikkuvalle luomelle. Luomiväripaletin voit ostaa itsellesi Eloise Beautyn omilta sivuilta. Tällä hetkellä paletti on myös hyvässä alessa ja maksaa vain 22,00 €. Kyseessä on brittiläinen brändi eli tilauksesta joutuu Brexitin takia maksamaan tällä hetkellä paitsi toimituskulut, myös alvit, mikäli postitus ei tapahdu Britannian ulkopuolelta, mitä hieman epäilen. Eloise Beautyltä löytyy myös muita meikkituotteita ja -välineitä valikoimistaan, mutta tämä paletti on omasta mielestäni ehdottomasti brändin kiinnostavin tuote!

Ovatko värikkäät luomivärit teidän juttunne? :)

8 kommenttia:

  1. Aivan upea paletti ja ihanan värikkäitä meikkejä olet tehnyt! Mulla on ehkä värit vähän jääneet tai ylipäätään luomivärit ripsienpidennysten tieltä. En jaksa meikata silmiä joka päivä koska herään klo 3:45 ja otin ripset just sen takia ettei tarviikaan. Viikonloppuisin meikkaan enemmän mutta jos on treenipäivä niin en viitsi laittaa luomiväriä tai rajauksia taaskaan. Inhottava jos meikit valuu hien mukana silmiin. On siis tavallaan harmi että jää meikit vähemmälle käytölle mutta eipä se silti estä luomivärien hamstraamista, ehkäpä joskus käytän niitä taas enemmän kun jossain vaiheessa otan ripsistä taukoa ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua miten aikainen herätys :O Mulla soi kello silloin tällöin 4.30 ja oon pitänyt sitä aikaisena herätyksenä, mutta eihän se oo mitään tohon sun herätykseen verrattuna :D Ymmärrän täysin, ettei tohon aikaan meikkaaminen aina ihan maistu, mutta onneksi ripsienpidennykset helpottaa ja näyttää aina huolitellulta, vaikkei meikkiä olisikaan :) Joo etköhän sä ehdi niitä luomivärejä käyttämään vielä ihan riittävästi<3

      Poista
  2. Wau, sävyt on kauniit ja tuo paletti tulisi varmasti käyttöön! Itsellä nyt ruskean punaiset meikit suosikkeja, pitäisi suosia enemmän pinkkejä sinisiä vihreitä oransseja tai jotenkin erikoisia sävyjä! Kyllä jos boksia tilatessa olisi vastaava paletti 10 eur hintaan niin kuka sitä EI tilaisi?? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otat säkin sitten keväämmällä viimeistään käyttöön noita sun mainitsemia sävyjä, ne kun sopii täydellisesti kevätmeikkeihin<3 ;D Joo näissä Add-oneissa on välillä ihan mielettömän hyviä tarjouksia :) Varmasti tulisi enemmänkin hankittua, jos ei kaapit pursuaisi jo valmiiksi kaikkea :D

      Poista
  3. Hei, ei liity postaukseen, mutta Feeluniquesta kyselisin :) Tein ensimmäisen tilaukseni ko.paikasta,paketti lähetetty 9.1 ja arvioitu toimitusaika 10 pv. Ei ole pakettia näkynyt. Luin sun eräästä postauksesta että toimitus on hidasta. Ilmeisesti ei siis ihan vielä kannata reklamoida? Otin sellaisen postitusvaihtoehdon missä ei ole seurantaa, mutta alkuun pystyi linkin kautta näkemään että on "in transit" ja pari kertaa näkyi myös että toimitus viivästyy. Viimeisin toimitusaika näytti viime lauantaita ja sen jälkeen hävisi tuo aiemmin näkynyt "in transit" yms.jutut. Niin ajattelin sulta kysäistä kun kokemusta löytyy tuosta firmasta :)

    Ps. Sun innoittamana muuten päädyin sieltä tilaamaan kokeiluun The Inkey Listin tuotteita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä en varmaan ikinä ole saanut pakettiani alle kahdessa viikossa, eli odottelisin sinuna vielä tän viikon ihan rauhassa :) En muista onko Feeluniquella joku systeemi, että rahat saa takaisin/uudet tuotteet tilalle, jos paketti ei ole määräaikaan mennessä perille, kun jollain brittikaupalla tällainen muistaakseni on. Mutta vielä en tosiaan sinuna huolestuisi! Nyt saattaa Suomessakin Postin päässä olla ruuhkaa, tullista nyt puhumattakaan, kun siellä joudutaan syynäämään paketteja ihan uudella tavalla, kun tuli nää muutokset Brexitin ja muiden takia eli saattaa olla ihan sielläkin vaan jumissa.

      Toivottavasti paketti saapuu perille ja tykkäät tilaamistasi tuotteista<3 :)

      Poista
  4. Tämä paletti on niin kaunis! Ihan täydelliset sävyt värikkääseen meikkiin :) Ja kiva kuulla että laatukin oli hyvä. Sun tekemät meikit ovat myös jälleen kerran todella upeat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on niin upea<3 Ehdottomasti yksi parhaimpia värikkäitä paletteja mitä omistan! Kiitos paljon Janita ♥

      Poista

Kiitos kommentista!