keskiviikko 13. tammikuuta 2021

"Ihonhoitovinkit" netin syövereistä

Kirjoittelin jo itse asiassa jokin aikaa sitten pienen koostepostauksen mielenkiintoisista ja "mielenkiintoisista" ihonhoitovinkeistä, joihin olen netissä törmännyt, ja nyt on aika julkaista tämä postaus! Monilla keskustelupalstoilla ja somessa ylipäätään pyydetään tuotesuosituksia sekä vinkkejä erilaisiin iho-ongelmiin. Monesti näihin kysymyksiin vastaavat ihan tavalliset ihmiset ilman mitään kosmetiikka-alan koulutusta tai muuta asiantuntijuutta. Tässä välissä haluan painottaa, että olen itse näiden henkilöiden kanssa ammatilliselta osaamiseltani ihan samalla viivalla - mulla ei ole kosmetologin, estenomin tai minkään muunkaan vastaan alan koulutusta. "Tieto" minkä olen hankkinut, pohjautuu ihan omiin kokemuksiin ja muilta lukemaani. Aivan kuin monilla muillakin, jotka suosituksia antavat. En koe siis itse lähtökohtaisesti missään tapauksessa pahaksi sitä, että ihan tavalliset kuluttajat jakavat kokemuksiaan ja antavat tuotesuositusvinkkejä.

Joskus vaan tulee törmättyä vinkkeihin ja suosituksiin, jotka saavat silmäni suuriksi ja miettimään, että tämä olisi vihoviimeinen neuvo, minkä itse kenellekään antaisin. En sano, että yksikään näistä seuraavista vinkeistä ja neuvoista olisi välttämättä millään tavalla väärin, sillä jokainen tekee kuten itse parhaaksi näkee ja on ihan luonnollista suositella muillekin sellaista, mikä itsellä toimii. Nämä neuvot olen vain itse syystä tai toisesta kokenut joko vähän kyseenalaisiksi tai sitten sellaisiksi, joita en itse esimerkiksi pystyisi noudattamaan tai muillekaan suosittelemaan. Turha siis vetää hernettä nenään, mikäli itse toimit tai ajattelet kuten seuraavissa esimerkeissä sanotaan. Jokaisella on oikeus tehdä iholleen mitä haluaa enkä edelleenkään tarkoita, etteikö näitä neuvoja saisi antaa tai näiden ohjeiden mukaan toimia ja hoitaa ihoaan. Nämä neuvot, vinkit ja suositukset ovat vain mulle itselleni henkilökohtaisesti sellaisia, joita en välttämättä täysin allekirjoita ja jotka siksi valitsin tähän postaukseen! Jos sinä toimit jonkin esimerkin mukaan ja se tapa toimii sinulla niin hienoa! Jokainen löytää kuitenkin juuri ne itselleen parhaimmat tavat hoitaa ihoaan ja se on pääasia :)


Iho tulee aina kuoria vähintään kerran viikossa ihotyypistä riippumatta.
Miksi tälle pitäisi asettaa jokin tietty aikaraja? Jokaisen iho on erilainen, samoin se kuinka usein kuorinta on tarpeellinen. Esimerkiksi kuivalle iholle viikottainen kuorinta voi olla liikaa eikä rasvoittuvaakaan ihoa välttämättä kannata turhan usein kuoria. Ja mikäli olen oikein ymmärtänyt ammattilaisten puheista, ihmisillä on tapana kuoria ihoaan nimenomaan liikaa. 

Happokuorinta on aina mekaanista kuorintaa parempi vaihtoehto.
Kuorintoja on monenlaisia, mutta mun on vaikea uskoa, että esimerkiksi todella vahva happokuorinta olisi automaattisesti hellää ja vähärakeista mekaanista kuorintaa parempi jokaiselle iholle. Joidenkin iho kestää tujummankin happokuorinnan, toisen iho ei. Sama mekaanisissa kuorinnoissa. Mä saatan tässä olla nyt hyvinkin väärässä, korjatkaa toki ketkä tiedätte asiasta paremmin. Tää on vain hieman särähtänyt mun korvaani, kun puhutaan että happokuorinnat ovat aina parempia tuotteesta riippumatta. Toki tiedän, että monesti miedot happokuorinnat ovat iholle hellävaraisia toisin kuin osa mekaanisista kuorinnoista, jotka saattavat jopa raapia ihoa, jolloin lopputuloksesta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Mutta mun käsittääkseni kaikki vahvat happokuorinnat eivät myöskään sovi kaikille. Ehkä tämänkin neuvon antaja on tarkoittanut ennemminkin yleisellä tasolla, että happokuorinnat ovat iholle parempi vaihtoehto, mutta siinä tapauksessa sen sanan aina voisi jättää pois.

"En pese meikkejä koskaan pois ihonpuhdistusaineella, lisään vaan voidetta jos iho tuntuu kuivalta."
Tää teki oikeesti pahaa. Siis edelleen sanon, että kaikki tyylillään mutta mun mä pystyin melkeen tuntemaan kuinka omaan ihoon sattuu, kun mietin miltä tää omalla kohdalla aiheuttaisi. Tarina ei kertonut, mutta olettaisin hänen kuitenkin pesevän kasvonsa edes veden kanssa, mutta lähteekö sillä meikit oikeasti kokonaan pois?


Ihonpuhdistuksessa voi käyttää tavallista käsisaippuaa.
Voi varmasti, jos ei haittaa miten paljon se saippua ihoa kuivattaa. Käsisaippua on toki edullista, mutta marketeista löytyy yleensä samalta hyllyltä tai vähintään samalta osastolta myös edullisia putsareita, jotka on tarkoitettu kasvoille - ei käsille. Mun ihoon sattuu taas, kun mietin miten ihmiset puhdistaa kasvojaan käsisaippualla. Enkä siis sano, etteikö se voisi toimia ja monet kasvoputsaritkin saattavat kuivattaa, mutta jos ihminen kaipaa vinkkejä hyvään puhdistusaineeseen niin en välttämättä lähtisi itse käsisaippuaa suosittelemaan. Todennäköisesti hän ei myöskään käsisaippuaa ihonpuhdistuksessa halua käyttää, jos hän etsii puhdistusainetta kasvoille.

Vesi vanhin voitehista.
Tähän törmää usein ja varmasti joillakin toimii, mutta mä todella toivon ettei kukaan meikkiä käyttävä pese kasvojaan pelkän veden kanssa. Tähänkin suositukseen/neuvoon/omaan kokemukseen törmää lähes aina, kun joku etsii meikinpoistoainetta itselleen. Mua aina ihmetyttää miksi tullaan suosittelemaan tai puhumaan jostain aivan eri asiasta, jos henkilö kysyy vinkkejä vaikkapa juuri uuteen hyvään putsariin. Vesi kun ei ole puhdistusaine, vaikka toki monet puhdistusaineet sitä sisältävätkin. 

Kookosöljy on paras tuote meikinpoistoon.
Toisilla ehkä, mutta kookosöljyn on myös todettu tukkivan herkästi ihohuokosia eli ihan jokaiselle se ei sovi meikinpoistoon ainakaan pitkällä juoksulla. Tähänkin suositukseen törmää kuitenkin lähes joka kerta, kun joku kyselee vinkkejä hyvään ihonpuhdistustuotteeseen. Vinkkinä siis mahdollisesti ihan toimiva, muttei jokaiselle iholle!


Kuivan ihon ainut oleellinen hoitotuote on kasvovoide.
Tämä nyt ei varsinaisesti ole ihonhoitovinkki, mutta halusin silti ottaa tämän mukaan. Monesti erilaisten iho-ongelmien kanssa kamppailevat etsivät netistä tuotesuosituksia ja itse kuivaihoisena luenkin erityisesti niitä kysymyksiä, jotka toiset kuivaihoiset ovat esittäneet. Näissä huomaa monesti, että kysyjä haluaa nimenomaan tarpeeksi kosteuttavan kasvovoiteen, muttei ole valmis lisäämään ihonhoitorutiiniinsa mitään muuta tuotetta. Ymmärrän täysin sen, että kaikki eivät jaksa tai halua lutrata kymmenen eri tuotteen kanssa kahta kertaa päivässä, mutta toisaalta, jos olet kokeillut jo kymmenen eri voidetta ja iho huutaa edelleen kuivuuttaan, eikö voisi olla korkea aika napata mukaan myös jotain muita tuotteita? Toki joillekin taatusti riittää se pelkkä voide ja saahan sitä kokeilla vaikka sataa eri voidetta sen oikean löytämiseksi, mutta ehkä sitä kuitenkin pääsisi helpommalla (ja halvemmalla), jos edes yrittäisi lisätä ihonhoitorutiineihinsa kosteuttavan kasvoveden, seerumin tai vaikkapa öljyn.

Osta brändin x tuotteita, koska ne on myrkyttömiä ja sitä kautta turvallisia käyttää.
Tällaiset lausahdukset saavat mut aina näkemään punaista. Että brändi x käyttää tiettyjä aineosia, jotka on turvallisia, mutta y ja z tunkee omiin purkkeihinsa pelkkiä myrkkyjä? Okei, selvä. Jokainen päättää itse mitä tuotteita iholleen lisää, mitä ainesosia välttelee ja mitä taas suosii. Se on jokaisen oikeus ja jokainen saa vapaasti myös suositella niitä omia suosikkejaan. Missään nimessä en kuitenkaan hyväksy sitä, että aletaan puhua muiden brändien tuotteiden myrkyllisyydestä, kun nostetaan sitä omaa suosikkiaan jalustalle. Ja tässä yhdeydessä on aina hyvä sanoa, ettei se vesikään ole turvallista, jos sitä nauttii liian suurina pitoisuuksina.

Sain allergisen reaktion tuotteesta, eli koko tuote on automaattisesti sysihuono.
Ihmisillä on monesti tapana leimata itselleen sopimattomat tai epämieluisat tuotteet automaattisesti huonoiksi ja sanoa, etteivät ne sovi kenellekään. Toki muiden kokemuksia kysyttäessä se omakin kannattaa tulla kertomaan, mutta ei se tee koko tuotteesta tai parhaassa tapauksessa brändistä automaattisesti huonoa, jos yksittäisestä tuotteesta joku on saanut joskus allergisen reaktion. Sellaista kosmetiikkatuotetta ei olekaan, joka ei voisi aiheuttaa allergista reaktiota. Jos sitä ei saa itse, sen voi saada joku toinen. Yhden tai useammankaan ihmisen saama reaktio ei tarkoita, että sen saisivat kaikki. Siksi tuntuukin hölmöltä leimata koko tuote täysin shaibaksi, jos se ei ole itselle sopinut. Tokikaan sitä ei itse siinä tapauksessa varmasti enää käytä, mutta se se voi silti edelleen toimia muilla ihmisillä. Ja todennäköisesti jollakulla myös toimii.

Oletteko te törmänneet vastaavanlaisiin vinkkeihin netissä tai muualla? Oliko näistä jokin ehkä sellainen, minkä olette itsekin joskus kuulleet? :)

6 kommenttia:

  1. Haha vaikka kuinka. :D Mekaanisia kuorintoja on nykyään paljon tosi hellävaraisiakin, enkä tod. suosittelisi itse tosi herkälle ja kuivalle iholle voimakkaita happoja, vaan todella mietoja koostumuksia, jotka ovat tarpeeksi hellävaraisia. Retinolia jos käyttää, ei oikeastaan tarvi minkäänlaista kuorintaa, koska retinoli jo itsestään uudistaa ihoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin mäkin sen asian kuorintojen suhteen näkisin, mutta joo toki sitä saa olla mitä mieltä haluaa :D Mä jätin tämän postauksen ulkopuolelle, mutta siis muistaakseni samassa hässäkässähän suositeltiin alle 15-vuotiaalle lapselle sitä The Ordinaryn punaista, vahvaa happokuorintaa, mikä sai myös mun silmäni suurenemaan aika tavalla. Mä en laittaisi sitä edes omaan naamaani, saati että sitä suositeltiin muistaakseni 11-12-vuotiaalle lapselle. Iän voin muistaa väärin, mutta siis ei puhuttu edes 15-vuotiaasta vaan selkeästi nuoremmasta.

      Poista
  2. Ihana kirjoitus, itse ainakin muistan kuoria ihoni joskus. Mitään määrettä ei ole!

    Ehkä joku ei sitten käytä ripsaria jos ei tarvitse meikinpoistoainetta? Itse jos pesen meikit suihkussa putsaan vielä erikseen silmät 2-tehoisella koska kuitenkin sitä ripasia johonkin poskille jää helposti..

    Mietin ihmisiä jotka puhuisi ettei ostaisi brändin tuotteita siksi että ne ovat myrkyttömiä. Kai ostavat kaupasta vain ruokaa jossa ei ole E-aineita? E-aineetkin pitää merkitä aina jos tuote on pienissäkin määrissä haitallinen ihmiselle.. Toki itsekin pyrin nykyisin suosimaan cruelty free-tuotteita (kiinanmarkiina ei vain eurooppa).

    Ja tuosta itse kun sain allergisen reaktion tuote ei mielestäni ollut huono mutta palvelu kyllä oli, sillä kosmetologi tai pakkaus ei kertonut että retinoli voi joillain aiheuttaa oikeasti pahan allergisen reaktion.. Kiva postaus! Samaistuin ja sain niin paljon ajatuksia ja kommentoitavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis eihän sitä erillistä silmämeikinpoistoainetta tarvitse käyttää, kun monilla ripsarit sun muut lähtee ihan minkä tahansa kasvoille tarkoitetun putsarin kanssa. Lähinnä mulle tuli tosta mieleen, ettei käytetä mitään puhdistusainetta kasvoille, vaikka meikkiä käytetään :D No just se, kun monesti näissä raaka-aineasioissa vedetään vähän turhan paljon mutkia suoriksi eikä ymmärretä, että pitoisuudet niissä aineissa ratkaisee hyvin paljon. Retinoli joo ei sovi ihan kaikkien iholle ja sen käyttö pitäisi muutenkin aloittaa tosi varovaisesti, mutta ikävää ettei sulle sitä kerrottu eikä edes pakkauksessa lukenut :/ Kiva kun kommentoit näin moneen kohtaan, muiden ajatuksia on kiva lukea tähän liittyen<3 :)

      Poista
  3. Olipa kiva postaus! Välillä tulee itsekin ihmeteltyä joitain vinkkejä, joita netistä bongaa. Vinkkien pyytämisessä tai antamisessa ei ole mitään väärää, mutta joskus ihmetyttää, jos joku vaikkapa kysyy neuvoa parhaasta seerumista ja kommenttikenttä täytyy tuotevinkeistä ilman, että missään vaiheessa kysyjä kertoo ihostaan mitään tai vastaajat omastaan.

    Mä en itse voi sietää sitä, että jossain mainostetaan jotain tuotteita myrkyttöminä tai turvallisena. Käytännössä kaikesta voi saada allergiareaktion tai muita oireita, joten mun mielestä on väärin käyttää mainostuksessa turvallisuutta myyntikeinona.

    Näistä tämän postauksen vinkeistä tuli mieleen se, että mä olen kärsinyt melkeinpä aina tosi kuivasta ihosta etenkin talvisin. Aina vain neuvottiin käyttämään voidetta, ja kun ei riittänyt, niin paksumpaa voidetta. Rasvasin ihoani joskus monta kertaa päivässä ja aina vaan kiristi. Vasta kun aloin tutustumaan enemmän ihonhoitoon ja löysin seerumit ja kosteuttavat kasvovedet, kuivuus helpotti. Toki mun iho on edelleenkin kuiva, mutta nykyisellä ihonhoitorutiinilla saan sen pidettyä ihan hyvässä kunnossa ja eniten siitä kiitän kosteuttavaa kasvovettä. Hyvä jos jollain toimii pelkkä kasvovoide, mutta mulle ei toiminut :D Lisäksi mä suosin mekaanisia kuorintoja, koska ne sopivat mun iholle paremmin. Olen saanut useammastakin hellävaraiseksi kuvaillusta happokuorinnasta iho-oireita eli en sanoisi niiden olevan aina parempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojuu tohon törmää myös usein, että suositellaan tuotteita laajalla skaalalla, vaikkei tiedetä yhtään mitä se ihminen/sen iho kaipaa :D Vaikka toisaalta onhan se vähän hämmentävää, jos kysyjä itse ei kerro mitään omasta ihotyypistään tai siitä millaista tuotetta on etsimässä, kun ei kukaan auttajista voi ajatustenlukijaksikaan muuttua.

      Jep, noi turvallisuusasiat on munkin mielestä ehdottomasti vääriä myyntikeinoja. EU-alueella ei kuitenkaan saa myydä mitään oikeasti vaarallista tai myrkyllistä kosmeitikkatuotetta, joten yhdenkään brändin ei tarvitse mustamaalata muita ja nostaa itseään jalustalle sanomalla, että heidän tuotteensa ovat myrkyttömiä. Mulla menee heti maku tollaseen markkinointiin. Jos se brändi tai sen tuote on niin hyvä, löytyy siitä taatusti kehuttavaa ihan ilman, että täytyy markkinoinnissa käyttää muita brändejä mollaavia ilmaisuja.

      Heh, toi on just hyvä esimerkki siitä, että sen voiteen pitäisi kyetä poistamaan kaikki kuivuus iholta :D Ja siis totta kai joillain se riittää ja oon ehdottomasti sitä mieltä, että yksinkertainen ihonhoitorutiini on monesti parempi ja tavoiteltavampi vaihtoehto kuin monimutkainen, useita tuotteita sisältävä. Mutta kun kaikille se yksi tuote ei vain riitä. Ihan huippua, että sä löysit kosteuttavat kasvovedet, jotka auttoi sun ihon kuivuudessa<3 Mäkään en pärjäisi ilman sellaista! Samaa mieltä oon noista kuorinnoista. Tuntuu että tossakin asiassa toi vinkin antanut on vetänyt vähän mutkat suoriksi ja ajatellut, että kun itsellä toimii tietynlainen tuote niin se on automaattisesti parempi kaikille. Vaikka eihän se näin ole.

      Poista

Kiitos kommentista!