maanantai 18. tammikuuta 2021

Talvinen ihonhoitorutiinini

*Saatu ilmaistuote

Ajattelin pitkästä aikaa esitellä teille ihonhoitorutiinini ja tällä kertaa kyseessä on nimenomaan talvi-ihoni hoitoon liittyvä rutiini! Ihonhoitorutiinissani olevat tuotteet vaihtelevat selkeästi vuodenaikojen mukaan, sillä vaikka omaan kuivan ihon, en tarvitse kesällä ihan yhtä kosteuttavia tuotteita kuin talvisin. Nämä kuvat on napattu ennen kuin Turkuunkin iski -20 asteen pakkaskelit ja olen joutunut ottamaan satunnaisesti mukaan myös kasvoöljyn, jota ei tässä postauksessa nyt kuitenkaan ole esillä. Tällä rutiinilla ollaan kuitenkin menty jo useita viikkoja ennen kovien pakkasten tuloa ja niiden mentyä ohi myös se öljyn käyttö varmasti taas pikkuhiljaa vähenee. Esittelen tässä samalla myös niitä tuotteita, jotka mulla on pääasiallisessa käytössä tällä hetkellä, mutta käytän postauksessa mainittujen tuotteiden lisäksi myös monia muita, sillä mulla on kerralla avattuna ja käytössä vähän turhankin paljon kosmetiikkaa.

Aamun ihonhoitorutiini

Aamun ihonhoitorutiini alkaa joko misellivedellä tai kasvovedellä. Yleensä käytän misellivettä, sillä en pese aamuisin kasvojani minkään muun puhdistusaineen kanssa, mutta joissain tapauksissa saatan käyttää myös kasvovettä. Kuivalle talvi-iholle misellivesistä valintani on ehdottomasti Mossan Juicy Clean 3in1 Cleansing Micellar Water, joka on luottotuotteeni. Tämä ei kuivata ihoa, mutta puhdistaa sen kuitenkin kevyesti ja jättämättä ihoa kiristävän tuntuiseksi. Pure Beautyn Birch Sap Mist* on aivan loistava suihkemuodossa oleva kasvovesi, johon olen täysin ihastunut nyt viimeisen kuukauden aikana. Tämä kosteuttaa ihoa hyvin ja suihkemuodossa olevat kasvovedet ovat todella helppo- ja nopeakäyttöisiä.

Kasvoveden jälkeen lisään hoitonesteen, joka mulla on aamukäytössä ollut jo pitemmän aikaa Holika Holikan 3 Seconds Starter Hyaluronic Acid, jonka sain vuosi sitten joululahjaksi. En muista olenko tästä tuotteesta aiemmin blogissa puhunutkaan, mutta tämä on ihan loistava hyaluronihappoa sisältävä hoitoneste, joka tulee aivan valtavassa pullossa! Seerumiksi valitsen aamuisin tällä hetkellä pääasiassa joko Dewytreen Ultra Vitalizing Snail Serumin* tai Pürlissen Blue Lotus Brightening Serumin. Dewytreen seerumi on hitusen kosteuttavampi, mutta molemmat toimivat loistavasti aamukäytössä, sillä ne imeytyvät nopeasti eivätkä lähde rullaamaan meikin alta pois.

Silmänympärysvoiteena käytän aamuisin Mádaran Eye Contour Creamia, joka on koostumukseltaan juoksevaa ja kevyttä. Se imeytyy nopeasti ja kosteutustehot ovat mulle riittävät nimenomaan aamukäytössä. Päivävoiteissa suosin tällä hetkellä joko Taika Kosteuttavaa Päivävoidetta* tai Avantin Ultimate Hyaluronic Acid Resurfacing Duo Moisturiseria*, jotka molemmat ovat suhteellisen nopeasti imeytyviä, mutta silti mukavan kosteuttavia kasvovoiteita. Näistä kumpikaan ei olisi mulle sopiva kesällä päivävoiteeksi, sillä suosin kesällä selkeästi vielä kevyempiä kasvovoiteita, mutta nyt talvella aion ottaa näistä kaiken ilon irti!

Illan ihonhoitorutiini

Illan ihonhoitorutiini alkaa totta kai kasvojen puhdistuksella. Kuvasta puuttuu silmämeikinpoistoaine, jolla pesen aina kaikki silmämeikkini pois, mutta kasvoille teen lähestulkoon aina kaksoispuhdistuksen, jos olen meikannut. Mulla on useampikin eri putsari tällä hetkellä käytössä, mutta SKINFOOD Black Sugar Perfect Cleansing Oil ja Ekopharman Vadelma Puhdistusvaahto toimivat loistavasti yhdessä. Puhdistusvaahdot eivät välttämättä ole pahaimpia kuivalle iholle, mutta Ekopharman Vadelma-linjan vaahtoputsari on ollut mulle itselleni hyvä ja olen käyttänyt tätä muistaakseni pullon tai pari jo loppuun.

Ihonpuhdistuksen jälkeen on aika kosteuttaa se kunnolla. Joskus saatan käyttää iltaisin myös misellivettä, jos en jostain syystä esimerkiksi ole tehnyt kaksoispuhdistusta, mutta pääasiassa talvella käytän vain kosteuttavaa kasvovettä. Aamun rutiinissa tulikin jo esille Pure Beautyn Birch Sap Mist*, jota on ihana suihkia kasvoille. Huxleyn Secret Of Sahara Toner; Extract It on mun kestosuosikkini kosteutavista kasvovesistä. Tuote auttaa ihon pintakuivuuteen ja se kannattaa ehdottomasti lisätä kasvoille kämmenten kautta suoraan painellen, ei siis vanulapun kanssa. Kerrostamalla kosteutta saa vielä enemmän! Nämä ovat molemmat aivan loistavia tuotteita, joita voin suositella, mikäli iho tuntuu kuivalta ja kiristävältä.

Kasvoveden jälkeen lisään hoitonestettä monesti kerrostaen, jotta iho saa reilusti kosteutta. Yksi iltasuosikeistani on COSRX:n Advanced Snail 96 Mucin Power Essence*, jonka sisällöstä jopa 96% on etanaseerumia. Ihan loistotuote, suosittelen kokeilemaan, mikäli etanatuotteet miellyttävät! Seerumeita mulla on iltakäytössä aika montakin erilaista, mutta kuvaan valitsin Mádaran SOS Hydra Repair Intensive Serumin, jonka korkkasin pitkästä aikaa käyttöön parisen viikkoa sitten. Toisena suosikkina on Medik8 Hydr8 B5*, joka on hyaluronihappoa ja B5-vitamiinia sisältävä seerumi. Molemmat ovat erinomaisia ja kosteuttavat ihoa todella hyvin. Medik8 toimisi hyvin myös aamukäytössä, mutta jostain syystä olen käyttänyt sitä lähinnä iltaisin. Mádara taas on mun kestosuosikkini kylmillä keleillä, koko SOS-sarja on ihan loistava kuivalle iholle.

Viimeisenä vielä silmänympärysvoide ja kasvovoide. Kuvassa näkyvä Farmacy Cheer Up Brightening Vitamin C Eye Cream on toinen suosikeistani iltakäytössä, sillä kyseinen silmänympärysvoide on koostumukseltaan paksuhkoa ja kosteuttaa mukavasti. Kasvovoiteina olen jonkin aikaa suosinut Eyenlipin Salmon Oil Intensive Creamia tai Huxleyn Secret Of Sahara Cream; Glow Awakeningia, jonka yritän saada käytettyä pois. Eyenlipin voide kosteuttaa hyvin, mutta imeytyy yllättävänkin nopeasti, kun taas Huxley jättää iholle herkästi liukkaan, rasvaisen pinnan joksikin aikaa. Kumpikaan ei ole mikään superkosteuttaja, mutta toistaiseksi nämä ovat olleet mulle riittävän tehokkaita iltakäytössä. Nyt olen tosiaan pakkasten kiristyessä lisännyt käyttöön ajoittain myös kasvoöljyn, jota ei kuvasta löydy.

Mitä tuotteita teillä kuuluu talviseen ihonhoitorutiiniin? Entä onko joku postauksen tuotteista mahdollisesti myös käytössä teillä? :)

8 kommenttia:

  1. Paljon tuttuja tuotteita! Eyenlipin Salmon Oil -voide oli muistaakseni mieleistä, samaten tuo Holikan hyaluroni hoitovesi. Taikan päivävoide on ihanan täyteläistä näin talvella ja yllättävän hyvin ihoa kosteuttavaa ollakseen edullinen tuote. Taikan tuotteet on muutenkin ihan loistavia! Csrx tuotteita olen nyt haalinut varastoon ja otan koko sarjan testiin jossain vaiheessa :) Ekopharman putsari sopii muuten ripsienpidennysten pesuun, olisin halunnut kokeilla mutta incissä oli jotain minkä perusteella en sitten uskaltanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taikan kaikki tuotteet on olleet ihan huippuhyviä! Toi päivävoide jäi mulla aika pitkäksi aikaa odottelemaan parempaa käyttöönottoa, mutta nyt talvikeleillä se on ollut todella hyvä :) Taika on hyvä esimerkki siitä, että edullisempikin kosmetiikka voi oikeasti olla hyvää ja toimivaa. Joo aika monet on tota Ekopharmaa suositelleetkin netissä muille pidennysten käyttäjille, harmi jos siinä oli jotain muuta, mikä ei sitten sulle sopinut :/

      Poista
  2. Ihania tuotteita ja tosi paljon tuotteita ihonhoitoon :) Tietysti jokaista seerumia nyt ei varmasti joka kerta tulekaan iholle kerrostettua. Itsellä taitaa nyt olla yksi seerumi ja kaksi rasvaa joita vaihtelen, plus putsarit. Jotenkin haluan nyt vain saada asioita käytettyä enkä vain hankkia uusia vaikka tekisi mieli kaikenlaisia asioita toki hankkia! :D Yksi paksumpi kasvorasva olisi hyvä, mutta olen käyttänyt nyt kasvonaamioita ja etenkin tuubinaamioita koitan saada käytettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei kaikkia tule kerrostettua, pääasiassa kasvovesiä ja hoitonesteitä, kun niillä saa ihanasti lisää kosteutta kasvoille! Toi on ihan hyvä periaate, että ensin vanhat pois ja sitten uutta tilalle, jos ei tule sitten muuten tarvetta jollekin ihan erilaiselle tuotteelle :) Naamiot on loistavia jos tuntuu, että iho tarvitsee kosteutta enemmän eikä voiteista tunnu saavan riittävästi tehoja<3

      Poista
  3. Kiva oli lukea sun ihonhoitorutiinit ja mitä käytät nimenomaan talvella, vaikkei meidän ihotyypit kohtaakaan :) Täällä oli muutama päivä -30 asteen kieppeillä ja meikkasin päivittäin, ja vein lasta tarhaan kävellen (vaikkakin tosi pieni matka onneks on) ja riensin töihin bussin voimin, niin parina iltana vähän kiristi kasvoja kasvojenpuhdistuksen ja etenkin kasvoveden jälkeen! Se oli kyllä tunne, mitä ei mun nassullani usein tunne :')

    Mä meen talvisin ja kesäisin aikalailla samoilla tuotteitta, ihonpuhdistustuotteet millä saapi meikin veks ja ihon puhtaaks, pesuvaahto mikä tarkoitettu ripsienpidennyksille (ja mikä muuten irrottaa silmämeikinkin hyvin!), kasvovesi, kasvorasva, silmänympärysseerumi...:) Ihan kun jotain puuttuis, en saa päähäni mikä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että postaus miellytti vaikka meillä tosiaan onkin ihan erilaiset ihotyypit! Joo kyllä tollaset pakkaskelit jo laittaa varmasti ihon kuin ihon tuntumaan kiristävältä, toivotaan ettei ihan tollasia lukemia enää tulisi. Tai mä en ainakaan kaipaa edes niitä -20 asteen kelejä, saati sitten siihen vielä kymmenen astetta lisää :D Sun rutiinit kuulostaa tosi hyvältä ja varmasti myös toimii hyvin :) Ja loistavaa, että sulla on putsari millä lähtee silmämeikkikin pois!

      Poista
  4. Mielenkiintoista! Mulla on käytössä Dermalocigan kaksoispuhdistus ja herkän ihon hoitovesi ja C-vitamiini seerumi ja kasvonaamio ja Paula' Choicen omega seerumi ja voide. Oma ihoni on niin kuiva, ettei Paula's Choice tunnu nyt riittävän... Vaan taputtelen vielä Dermalocigan naamion päälle yöksi. Mulla oli hyvä Dermalocigan öljy talveksi ostettuna... Mutta hukkasin sen muutossa ja mokoma kehtaa piilotella vielä viikkojen jälkeenkin. Pakko kai taipua tilaamaan uusi😭

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvältä kuulostaa noi sun tuotteet :) Paula's Choicea mun pitäisikin testailla, kunhan joskus saan omia varastoja tyhjemmäksi. Toivottavasti se öljy vielä jostain ilmestyisi, toi on aina kamalaa, jos muuton yhteydessä joku tavara häviää! Vaikka joo voihan sen toki ostaa uudelleen, mutta Dermalogican tuotteetkaan ei oo niitä ihan kaikkein edullisimpia, joten toivottavasti se öljy vielä löytyy :)

      Poista

Kiitos kommentista!