torstai 5. syyskuuta 2019

12 x Kasvojenpuhdistusaine

*Saatu ilmaistuote


Tänään esittelen ja lyhyesti myös arvostelen kaikki tällä hetkellä kotoani löytyvät kasvojenpuhdistusaineet! Miselli- ja kasvovedet jätin tämän ulkopuolelle, vaikka varsinkin misellivettä voi hyvin käyttää myös meikinpoistossakin, mutta halusin keskittyä nyt ihan kunnon putsareihin ja niitäkin tosiaan riitti jokunen kappale. Suosin ihonpuhdistuksessani kaksoispuhdistusta lähes aina, jos mulla on kasvoilla meikkiä. Tällöin poistan yleensä öljyputsarilla ensin meikit kasvoilta ja sen jälkeen käyn kasvot läpi vielä jonkin toisen putsarin kanssa. Tällä hetkellä öljy+vaahto on ehdoton suosikkikomboni, mutta vaihtelen käytössä olevia tuotteita vähän fiiliksen mukaan. Näistä tuotteista kaksi on mulla vielä avaamatta. Yksi on myös päässyt jo loppumaan ja yhden olen ostanut tilalle, mutta koska napsin kuvat jo pari viikkoa sitten, teen katsauksen nyt näihin kahteentoista tuotteeseen!


Puhdistusöljyt ovat mulle ehdottomasti tärkeimpiä ihonpuhdistustuotteita, sillä ne ovat yleensä meikinpoistossa todella tehokkaita, mutta kuitenkin myös hellävaraisia. Senja Cosmetics Sleek Cheek Deep Cleansing Oil* on aivan ihana, melko tuhti puhdistusöljy, joka poistaa meikit loistavasti. Iho jää tämän kanssa hieman öljyisen tuntuiseksi eikä pelkkä vesi pese sitä kokonaan pois, mutta toisella putsarilla sen öljyisyyden saa pois oikein näppärästi. Coxir Ultra Hyaluronic Cleansing Oil* on jonkin verran Senjaa kevyempi ja tavallaan "vesimäisempi" puhdistusöljy. Tämäkin toimii loistavasti meikinpoistossa ja puhdistuu hyvin kasvoilta ihan veden kanssa. Coxir on näistä kahdesta selkeästi edullisempi vaihtoehto, mutta kumpikin on mulle oikein mieluinen ja molemmat myös hoitavat tehtävänsä hyvin.
Hinta Senja Cosmetics: noin 39,00 €/100 ml.
Hinta Coxir: noin 18,90 €/150 ml.


Voidemaiset puhdistustuotteet ovat mulla monesti käytössä ihan meikittömällä iholla ja joskus myös kaksoispuhdistuksen yhteydessä. Neal's Yard Remedies Calendula Cleanser on ihanan tuhti puhdistusvoide, joka poistaa tehokkaasti meikit ollen samalla kuitenkin hurjan hellävarainen iholle. Vierestä löytyy INARI Arctic Beautyn Hydration Cleanser*, joka on huomattavasti NYR:n putsaria kevyempi voidemainen puhdistusaine. Meikit poistuvat tällä INARIn putsarilla todella hyvin, mutta pääasiassa olen kuitenkin käyttänyt tätä meikittöminä päivinä sekä kaksoispuhdistuksen jälkimmäisessä vaiheessa. Käytän tätä yleensä, kun haluan hemmotella ihoani, sillä putsari on mielestäni todella laadukas ja tuo arkeen pientä luksuksen tuntua.
Hinta NYR: noin 26,00 €/ 100 g.
Hinta INARI: noin 59,00 €/100 ml.


Puhdistusvaahdot ovat mulla käytössä kaksoispuhdistuksen jälkimmäisessä vaiheessa sekä myös meikittöminä päivinä ainoana ihonpuhdistustuotteena. Vaahtoputsarit saattavat olla hieman huonoja kuivalle iholle, sillä osa niistä kuivattaa ihoa melkoisesti, mutta tämä kolmikko toimii todella hyvin myös kuivalla iholla. Murumuru Puhdistusvaahto on ihana miedon tuoksuinen vaahtoputsari, joka ei tehoiltaan ole paras meikinpoistoon, mutta puhdistuksen viimeistelyssä se toimii hyvin Ekopharma Vadelma Puhdistusvaahto* on yksi mun suosikeistani ikinä ja tämä on jo toinen pullo tätä tuotetta! Tämä on meikinpoistoonkin hyvin soveltuva tuote, mutta itse en meikkejä käytännössä ikinä vaahtoputsareilla poista. Viimeisenä vielä Senja Cosmetics Cotton Cloud Cleansing Foam*, jota käytän aina yhdessä Senjan puhdistusöljyn kanssa. Putsari hoitaa tehokkaasti ihonpuhdistuksen viimeistelyn öljyn jälkeen ja on iholle todella hellävarainen. Näistä mun on mahdoton sanoa suosikkia, sillä kaikissa on omat hyvät puolensa.
Hinta Murumuru: noin 14,90 €/100 ml.
Hinta Ekopharma: noin 24,50 €/250 ml.
Hinta Senja: noin 29,00 €/100 ml.


Geeliputsareita omistan kolme kappaletta ja nämä ovat yhtä lukuun ottamatta sellaisia, joista en niin kovin pidä. -417 Re-Define Micro Luffa Foaming Gel on kuoriva puhdistusgeeli, joka sisältää jonkin verran kuorivia ainesosia. Tätä käytän aina silloin tällöin, kun kaipaan kevyttä kuorintaa kasvoilleni, mutta tämä tuntuu hitusen kuivattavalta ja tartun mieluummin ihan kunnon kuorinta-aineisiin tämän sijaan. Vieressä oleva Farmacy Clean Bee Ultra Gentle Facial Cleanser oli aluksi mun mielestäni todella hyvä, mutta lopulta tuoksu alkoi tökkiä sen verran pahasti, etten ole alkuinnostuksen jälkeen tarttunut tähän kertaakaan. Tuote poistaa tehokkaasti meikit eli sen puoleen tämä on oikein hyvä, mutta koska tuoksu on mitä on, en halua tätä itse käyttää vaan ajattelin antaa tämän eteenpäin. Glamglow Gentlebubble Daily Conditioning Cleanser on suhteellisen hellävarainen, mutta kuitenkin tehokas puhdistusaine, joka soveltuu hyvin myös meikinpoistoon. Tämä on näistä kolmesta ainut, josta oikeasti pidän ja joka mulla on myös käytössä viikottain. Kaikki kolme ovat tulleet kauneusbokseista enkä mitään näistä varmasti olisi muuten edes päätynyt kokeilemaan.
Hinta -417: noin 16,45 €/100 ml.
Hinta Farmacy: noin $22,00/100 ml.
Hinta Glamglow: noin $28,00/150 ml.


Viimeisenä vielä kaksi Boxycharmista tullutta putsaria, joita en ole vielä ottanut käyttöön. Skin & Co Truffle Therapy Whipped Cleansing Cream on puhdistusvoide, jonka korkkaamista odotan innolla. Voidemaiset putsarit toimivat yleensä hyvin meikinpoistossa ja ne ovat usein myös hyviä kuivalle iholle. Farmacyn Green Clean Makeup Meltaway Cleansing Balmia kuvaillaan todella tehokkaaksi meikinpoistajaksi ja otankin tämän ehdottomasti testiin heti, kun saan edes pari putsaria ensin loppumaan. Toivottavasti tässä puhdistusbalmissa on tuoksu hieman miellyttävämpi kuin edellisen kuvan alla mainitussa Farmacyn tuotteessa.
Hinta Skin & Co: noin $25,00/100 ml.
Hinta Farmacy: noin $22,00/50 ml. 

Mitä puhdistuainetta/aineita te käytätte tällä hetkellä? Entä onko näiden 12 tuotteen joukossa tuttuja tuotteita? :)

12 kommenttia:

  1. Mulla on tällä hetkellä käytössä joko toinen tai kolmas purkki Eco Cosmeticsin mietoa puhdistusgeeliä. Se on tuntunut sopivan oikein hyvin. Olen sen verran perinteinen kasvojenpesijä, että pärjäilen yhdellä tuotteella silmämeikinpoistoaineen kanssa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa, että oot löytänyt itsellesi hyvän luottoputsarin<3 :) Mullakin on vielä silmämeikinpoistoaine erikseen, kun käytän niin paljon vedenkestäviä tuotteita, ettei ihan kaikki putsarit niitä pese pois tai muutenkaan sovi mun silmille :D

      Poista
  2. Hyvin kuvattu tuotteet! Ihana blogi sulla! 🧡

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Oi, tuo Ekopharman vadelmaputsari kuulostaa kyllä hyvältä! Mulla on itselläni tällä hetkellä käytössä japanilaisen Hadalabon öljyputsari ja Huxleyn geeliputsari, ehkä seuraavaksi suosisin kotimaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvää, suosittelen ehdottomasti pitämään ton mielessä! Ja toi pullohan on myös ihan valtava, eli siinä riittää tavaraakin tosi paljon<3 :D Huxley kiinnostaisi muakin, täytyy ehdottomasti hankkia se putsari jossain vaiheessa testiin :)

      Poista
  4. Onpa ihanan värikäs tuo Glamglow'n tuubi! Multa löytyy Senja kaapista, joka on vielä kokeilematta ja tuo INARI houkuttaisi kovasti :) Sarjan Sleeping Creamin julistin blogissa tyyliin parhaimmaksi ikinä ja valitsisin sen, jos pitäisi vain yksi yövoide valita loppuelämäksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, se on hurjan nätisti kuvioitu! Pitihän se arvata, että INARIn voiteet on just noin hyviä kuin sanot.. :D Niissä on omalle kukkarolle vähän turhan korkea hinta, mutta nyt alkoi tosiaan taas houkutella niiden ostaminen!

      Poista
  5. Tällä hetkellä mulla on vain Holika Holikan etanaputsari sekä Erisanin perusputsari. Puhdistusöljyjä ei ole ollenkaan. Saapi taputtaa, näin hyvin olen saanut käytettyä jemmoja pois ja nykyään ostan koska entinen loppuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsit tohon pisteeseen kun pääsisi joskus itsekin! Mä oon tehokäyttänyt nyt esimerkiksi mun suihkugeelejä, joita oli useampi kymmenen vielä jokin aika sitten ja se tunne on kyllä ihan mahtava, kun varastot vähenee eikä osta koko ajan uusia tilalle<3

      Poista
  6. Käytän itse nykyään paljon ns. maitopohjaisia jotka sopivat kuivalle iholle jotka ei kuivata, aiemmin käytin puhdistusvaahtoja kunnes huomasin sen että iho oli aina tosi kuiva. Näistä tuota 417 en ole edes ehtinyt kokeilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhdistusmaidot on ihania<3 Mulla ne ei kuitenkaan riitä poistamaan kasvoilta meikkejä yksinään, joten jos mulla on puhdistusmaitoja, käytän niitä joko kaksoispuhdistuksen toisessa vaiheessa tai sitten ihan vaan meikittömällä iholla :) Vaahtoputsarit tosiaan monesti kuivattaa ihoa aika paljon, mutta toi tässä postauksessa mainittu kolmikko on toiminut hyvin ainakin mun kuivalla iholla!

      Poista

Kiitos kommentista!