lauantai 26. lokakuuta 2019

Boxycharm | Lokakuu 2019


Tänään esittelyyn pääsee lokakuun Boxycharm, jonka hain pari päivää sitten Postista itselleni. Odottelen vielä tälle kuulle Ihana Sinää sekä Ipsy Plussaa, joista ainakin toinen on jo onneksi matkalla mulle. Lokakuun Boxycharmin kohdalla tilaajat saivat tehdä ensimmäisen kerran valinnan kahden boksin tuotteen välillä ja itse oon tästä uudistuksesta todella innoissani! Yksi tuote oli mulle siis etukäteen varmasti jo tiedossa, mutta miten sitten muu sisältö, miltä lokakuun boksi vaikutti?


Lokakuun boksi oli omaan silmääni huimasti syyskuun boksia paremman oloinen. Siitä boksistahan mulle ei kovin paljon jäänyt lopulta käteen, mutta tässä boksissa oikeastaan kaikki tuotteet olivat kiinnostavia ja pääsevät taatusti omaan käyttöön. Boksista löytyi luomiväripaletti, pari kangasnaamiota, kulmakarvageeli, kaksipäinen ripsiväri sekä itse boksiin valitsemani kasvosuihke. Kokonaisuus on omaan silmääni todella onnistunut ja seuraavaksi käydään läpi boksin tuotteet vielä yksitellen:


Kangasnaamiot kelpaavat aina ja nämä Go2 Beautyn Snail Sheet Maskit olivat itselleni myös ihan uusia tuttavuuksia. Näiden kangasnaamioiden on tarkoitus mm. tehdä ihosta elastisempi sekä kosteuttaa ja pehmentää ihoa. Juurikin kosteuttavat naamiot ovat itselleni tarpeellisia ja nämä kaksi tulee varmasti käytettyä pois todella pian. Vielä en ole näitä siis kokeillut, mutta mä en ole kangasnaamioiden suhteen mitenkään turhan nirso nyt enää, kun olen niistä alkanut pitää, joten uskoisin pitäväni näistä. Ainakaan nämä eivät ole sieltä edullisimmasta päästä, eli senkin puoleen voisi kuvitella, että tehoa löytyy!
Hinta: noin $20,00/2 kpl.


Uudet ripsivärit kiinnostavat aina, erityisesti jos ne toimivat omissa ripsissäni. Hank & Henry Slick With It Mascara Duo on kaksipäinen volyymia ja pituutta antava ripsiväri, jonka toisesta päästä löytyy "normaalikokoinen" harja ja toisesta taas pieneen ja tarkkaan työskentelyyn sopiva harja. En tiedä kuinka paljon mulla tulee olemaan tolle pienemmälle harjalle käyttöä, mutta toisaalta voihan toi toimia alaripsissä paljon paremmin kuin tuo suurempi harja. Vielä tämä ei ole päässyt testiin, sillä en halua kokeilla uusia ripsivärejä työpäivisin, kun meikkaamisella on muutenkin hitusen kiire, mutta innolla odotan tämän testaamista! Mähän olen tosin tunnettu siitä, etten kelpuuta itselleni suurinta osaa saamistani ripsiväreistä, mutta mahdollisuus pitää totta kai antaa kaikille ja tämä on lisäksi vielä vedenkestävä, mistä itse erityisesti pidän.
Hinta: noin $19,00.


Iconic London Prep-Set-Glow on ihoa kosteuttava ja heleyttävä kasvosuihke. Tätä voi käyttää joko meikin alla pohjustuksen tavoin, valmiin meikin päällä kiinnittämiseen tai ihan meikittömälle iholle tuomaan hehkua ja heleyttä. Kuvassa se ei näy, mutta neste on oikeasti todella kauniin shimmeristä! Meikittömille kasvoille suihke jättää hitusen nahkean pinnan, johon varmasti meikkikin tarttuisi oikein hyvin. Kasvoille jää kaunis kuulto, joka on varmasti mieluisa henkilöille, jotka eivät välitä matasta meikkipohjasta. Mähän vannon itse nimenomaan sen mattaisen lopputuloksen nimeen, mutta pikkuhiljaa oon myös yrittänyt oppia tekemään hieman heleämpää meikkipohjaa ja uskon tämän olevan siihen tarkoitukseen mulle todella hyvä tuote. 
Hinta: noin $29,00.


Seuravaaksi esittelyyn pääsee boksin ehkä vähiten kiinnostava tuote - Mellow Cosmeticsin Tinted Brow Gel. Tämä on siis ruskean sävyinen kulmageeli, jolla saa kulmat ojennukseen sekä samalla niihin myös pientä sävyä. Mä olen ollut viime vuosina todella huono käyttämään kulmageeliä, vaikka joskus aiemmin sellaiset kuuluivat aina osaksi meikkiäni. Nyt mulla ei ole pitkään aikaan edes ollut tällaista tuotetta, mutta nyt on ehkä taas korkea aika opetella tätä käyttämään. Mellow Cosmeticsilta on aiemmin tullut boksista tussiliner, joka osoittautui ihan täydelliseksi, joten sen puoleen odotan paljon myös tältä kulmageeliltä!
Hinta: noin $16,00.


Viimeisenä vielä boksin luomiväripaletti - Dose Of Colorsin Sassy Siennas Eyeshadow Palette. Paletti sisältää viisi mattaista luomiväriä, jotka sävyjensä puolesta sopivat täydellisesti syksyyn. Tästä samasta paletista on useampikin eri väriversio ja itse olisin ehkä mieluummin ottanut jonkin toisen tämän sijaan, mutta eiköhän tällekin käyttöä löydy. Mä teen todella harvoin silmämeikkiä pelkillä mattasävyillä, eli todennäköisesti joudun yhdistämään tähän jonkun toisen paletin shimmersävyjä, mutta se ei sinänsä ole mikään ongelma. Luomilla en ole näitä ehtinyt vielä testaamaan, mutta sävyjä swatchatessa ne vaikuttivat todella pigmenttisiltä ja myös kermaisen pehmeiltä. Mattaluomivärit ovat monesti enemmänkin kuivahkoja, mutta nämä eivät ainakaan nyt vaikuttaneet yhtään siltä.
Hinta: noin $32,00.

Lokakuun Boxycharmin kokonaisarvo oli noin $116,00. Tällä kertaa boksin lähetys myös maksoi mulle yli 10 dollaria vähemmän kuin viime kuussa. Valitsin hieman hitaamman toimitustavan, mutta itse asiassa sain tämän boksin itselleni selkeästi nopeammin tällä toimitustavalla kuin sillä, mitä viime kuun boksin kohdalla käytin ja jonka siis piti olla selkeästi nopeampi. Munhan piti vaihtaa välityspalvelu Shipitosta Planet Expressiin, mutta vielä en ole sitä saanut tehtyä, vaikka tilinkin olen jo itse asiassa luonut sinne Planet Expressiin. No vielä sen ehtii!

Miltä lokakuun Boxycharm näyttää? :)

18 kommenttia:

  1. En ole vielä saanut omaani,mutta mullekin tulossa Iconic spray ja H&H mascara ja sassy siennas . Mullakin tuli halvemmaksi lähetys. Laitin molempiin tilauksiin IPSY GLAM BAG PLUS JA BOXYCHARM peruutuksen nyt. Vielä marraskuun Boxycharm tulee maksettuna,mulla vuositilaus,mutta nyt voin tilata kk kerrallaan,jos haluan.
    Hiukan tympii tuo,että me täällä Suomessa saadaan boxit tupla hinnalla,niin kuin miten se on hyvä diili.?
    Kyllä niitä tarjouksia saa Suomessakin ilman postikuluja.
    Rakastin Boxycharmia,mutta adios nyt ainakin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa sisältöä siis kuin mulla! Musta tuntuu, että tää Sassy Siennas paletti on tullut todella monille, kun nyt oon muiden sisältöjä nähnyt esim. Instassa :) Joo toi välityspalvelun käyttö on vähän tylsää, kun siitä tosiaan tulee niin paljon lisäkuluja, mutta toisaalta en usko, että Boxycharm esimerkiksi lähettäisi ilmaiseksi boksejaan Suomeen. Eli vaikka heillä olisikin se mahdollisuus, että boksin saa tilattua suoraan Suomeen niin eiköhän siitä jotain joutuisi maksamaan extraa. Se on heille kuitenkin huimasti kalliimpaa alkaa lähetellä bokseja Eurooppaan!

      Poista
  2. Tää lokakuu ei oo kyllä mun lempparikuukausi tuotevaihtoehtojen perusteella. Omaa boksiani en ole vielä saanut, mutta muutaman spoilerin nähnyt ja ne ei mitenkään supermielenkiintoisia ollut. Mutta nämäkin on makumieltymyksiä ja ainahan ei vaan voi osua nappiin :D

    Mä olisin halunnut ton Iconin suihkeen, mutta en uskaltanut valita sitä, kun siinä ei saanut valita tuotteen sävyä :D Olin ihan varma, et mun tuurilla sieltä tulis se tummempi sitten.

    Tuossa sun luomiväripaletissa on tosi nätit sävyt ja kangasnaamiot vaikuttavat tosi kiinnostavilta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin ajattelin itse asiassa ensin, ettei tää olis mulle kovin mieluinen, mutta lopulta pidinkin tästä tosi paljon! Näinhän se on ja mä muistan kuinka esim. keväällä monissa blogeissa puhuttiin, ettei boksien sisällöt oo oikein mieluisia ja mä taas rakastin niitä :D

      Mä en tajunnut sitä valintaa tehdessä ottaa edes huomioon sitä mahdollisuutta, että sieltä olis saattanut tulla se tummempi versio! Tai siis toki tajusin, että kahdesta eri sävystä tulee toinen, mutta en siis jotenkin tajunnut, että se toinen on niinkin paljon tummempi. Onneksi mulla kävi kerrankin hyvä tuuri :D

      Poista
  3. Voi kun tämän saisi suomeen helposti ja edullisemmin, tilaisin heti! Heittämällä parhain ja mielenkiintoisin kauneusboxi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikeaahan se välityspalvelun käyttö ei ole, mutta rahaa se kyllä maksaa :/ Onneksi sisällöt on aina melko timanttia näissä bokseissa niin ei tee niin pahaa laittaa sitä pariakymppiä extraa boksiin :D

      Poista
  4. Tosta luomiväripaletista voisi käyttää montaakin sävyä poskipunana, ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo toihan on muuten totta! En tullut itse edes ajatelleeksi, että noi vaaleimmat sävyt varsinkin toimisi varmasti ihan loistavasti poskilla. Kiitos vinkistä :)

      Poista
  5. Oho, ihan erilainen sisältö sulla kuin mitä itse sain! Tosi kauniit sävyt ensinnäkin tossa sun saamassa paletissa <3 Tuon olisin itsekin mieluummin ottanut. Ja kangasnaamioille on aina käyttöä + tuo ripsiväri vaikuttaa kans kiinnostavalta. Kasvosuihke ei mussa mitään valtavaa kiinnostusta herätä. Mellow lineri on muuten mulla myös ykkös suosikki lineri ever, joten uskon että toi kulmaväri on myös hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei tosiaan tainnut olla yhtään samaa tuotetta? Paletti periaatteessa, mutta sekin tosiaan eri sävyissä. Se Mellow Cosmeticsin liner oli niiin hyvää<3 Tää kulmageelikin on, mutta sain siitä sävyn Dark Brown, joka on mulle itselleni vähän ehkä turhankin tummaa. Oon sitä nyt parina päivänä käyttänyt ihan kevyesti, mutta kyllä toi silti tekee omista kulmakarvoista melkoisen tummat ja kontrasti on aika suuri, kun omat hiukset on ihan vaaleat :D

      Poista
  6. Miulle tuli nyt tämä lokakuun boxi ensimmäisenä Planet Expressin kanssa; seurantakoodin ja 2 $ käsittelymaksun kanssa postikulut oli yhteensä 9,84 $. Tosin omalla toimitustavallani seuranta päättyi USAhan, ei siis näyttänyt loppuun asti. Viime kuussa Shipitolle maksoin 28 $ postikuluja, niin onhan tuossa nyt pieni ero :D

    Miulla oli samat tuotteet vain tuo kulmageeli ja kasvosuihke. Paletti tuli sävyssä Blushing Berries, lisäksi oli violetti rajauskynä ja huulikiilto.
    Palettia jo kokeilin ja se on kyllä kiva! Todella pigmenttinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kun kerroit vertailun vuoksi noita hintaeroja! Mun täytyy pikimmiten muuttaa toi oma toimitus Shipitolta pois. Jos en vielä marraskuuksi ehdi niin joulukuun boksit sitten viimeistään :D Onhan toi ero ihan huikea..

      Dose Of Colorsin luomivärejä on kyllä kehuttu tosi paljon, ihanaa että ne lunastivat odotukset<3

      Poista
    2. Suosittelen kyllä :D Ainoa ehkä suurempi ero Shipitoon on juurikin nuo postikulut ja se, että sinne pitää tilille lisätä aina sitä rahaa. Kun Shipitollahan sai esim. PayPalin kanssa siirtää ns. livenä, tuolla pitää olla ennen postittamista jo se raha valmiina.

      Poista
    3. Kiitos tästä infosta! Hyvä tietää miten asiat toimii, siirrän toimituksen tän kuun aikana sinne Planet Expressille :)

      Poista
  7. Noi Iconicin tuotteet on niin karkkisen näköisiä että haluan ostaa noita kokeiluun ulkonäönkin puolesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis toi on ihan superkaunis, kun sen "shimmerpölyn" ravistelee sieltä pullon pohjalta ylös muun nesteen joukkoon<3

      Poista
  8. Mielenkiintoinen sisältö tässä boxissa! Ripsiväri herätti ihmetystä, siis oonhan mä nyt ennenkin nähnyt kaksiosaisia ripsivärejä, mutta että tuossa on vaan harjakset eri kokoiset, mikä teki aika kiinnostavan tuosta. Olis hauska kokeilla, vaikuttaako tuo koko tosiaan siihen, millaista jälkeä eri harja koko tekee ripsiin :D

    Mielenkiintoisin tuote oli ehkä tuo kasvosuihke. Mä en halua mattaista lopputulosta kasvoille ja sen vuoksi pidän itse meikkipohjan oikeesti tosi simppelinä, että lopputulos ois melko naturelli. En sitten tiedä näyttäkö se aina hassulle, silloin kun silmät ja kulmat on ihan laitettu, mutta meikkipohja on sit ihan perus peitevoide-puuteri-aurinkopuuteri-poskipuna sohaisu :D Mut siis kuultoa haluan ehdottomasti, siksi ois mielenkiintoista kokeilla tuota kasvosuihketta ihan kunnon ja oikeaoppisen meikkipohjan päälle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo monesti ne kaksipäiset ripsarit taitaa olla niitä, missä on se valkoinen toisessa ja musta toisessa päässä :D Toi pienempi harja on tosi näppärä alaripsien kanssa, mitä nyt yhden käyttökerran jälkeen voi sanoa, mutta mulla on taas jo pitkään ollut menossa kausi, kun en laita ripsiväriä alaripsiin juuri koskaan, eli sen puoleen toi menee nyt mulla vähän ehkä hukkaan. Pitää varmaan muuttaa taas meikkaustapoja :D

      Mä en usko että näyttää, eikä ainakaan kuvissa ole näyttänyt ollenkaan hassulta toi sun meikkaustyyli! Ei sitä meikkivoidetta sinne todellakaan välttämättä tarvitse! Ja makukysymyksiähän nää on<3 Voihan tollasta suihketta suihkia ihan ton sunkin kombon päälle jos haluaa ja vastaavia tuotteita löytyy varmasti monilta brändeiltä :)

      Poista

Kiitos kommentista!