torstai 17. lokakuuta 2019

Millä tuotteilla ylläpidän viileän vaaleaa sävyä hiuksissani?

*Affiliate- eli mainoslinkki


Olen luonnostani tummahiuksinen ja noin 20-vuotiaaksi asti hiukseni olivatkin sävyltään aina jotain ruskean, mustan, punaisen ja tummanvioletin väliltä. Reilu viisi vuotta sitten päädyin kuitenkin vaalentamaan tummat hiukseni ja blondina olen viihtynyt siitä eteenpäin. Oman kokemukseni mukaan vaaleat hiukset vaativat huomattavasti enemmän hoitamista ja vaaleiden kutrien kanssa on ollut myös suurempi merkitys sillä, mitä tuotteita hiuksiini laitan. Hopeashampoot ja sävyttävät värinaamiot astuivat kuvioihin heti, kun hiukset oli vaalennettu, vaikka hiukseni eivät aluksi platinanvaaleat olleetkaan. Nyt parin kolmen vuoden ajan olen käynyt kampaajalla vähintään kahden kuukauden välein vaalentamassa tumman tyvikasvun ja taittamassa hiusten sävyä taas viileämmäksi. Kotona sitten pyrin ylläpitämään sitä sävyä parhaan kykyni mukaan ja tässä postauksessa esittelen teille ne tuotteet, joita siihen ensisijaisesti tällä hetkellä käytän. Olen vastaavanlaisen postauksen kirjoittanut jo joskus aiemminkin, mutta kertaus on opintojen äiti!


Aloitetaan hopeashampoolla, joka on varmasti tuttu tuote lähes jokaiselle, joka halua ylläpitää hiuksissaan viileän vaaleaa sävyä. Tällä hetkellä suosikkini on ehdottomasti *Fanola No Yellow Shampoo. Olen todennut myös Fudgen hopeashampoon hyväksi, mutta Fanola on itselleni parempi. Se taittaa helposti ja nopeasti keltaisuutta hiuksista pois, mutta ei vedä hiuksiani yhtä herkästi sinertäviksi kuin vaikkapa Fudge. Fanolan huonoja puolia ovat esimerkiksi sen todella voimakas ja itselleni epämiellyttävä tuoksu sekä se, että hopeashampoon violetti sävy nappaa todella hyvin kiinni myös käsien ihoon. Hyvät puolet kuitenkin voittavat helposti nämä huonot, joten tällä mennään myös jatkossa. Mä käytän hopeashampoota yleensä kerran tai korkeintaan kaksi kertaa viikossa, jos hiukset alkavat näyttää vähän turhan lämpimän sävyisiltä.


KC Professionalin Color Maskeista juurikin Platinum on ollut mulla kaikkein eniten käytössä. Viileän hopeanharmaaksi sävyttävä maski on omiaan juuri sellaiselle henkilölle, joka haluaa ylläpitää hopeista platinanvaaleaa sävyä hiuksissaan. Tämä ei tee hiuksista harmaita, ja sellaista lopputulosta varten suosittelen sekoittamaan tämän joukkoon esimerkiksi Graphite Color Maskia, mutta tämä naamio auttaa todella hyvin ylläpitämään viileää sävyä vaaleissa hiuksissa. KC Professionalin värinaamiot ovat siitä myös ihan parhaita, että nämä todella myös hoitavat hiuksia ja jättävät ne ihanan pehmoisiksi. Näitä löytyy toki myös muun värisille hiuksille, mutta itse en ole koskaan tainnut käyttää muuta kuin näitä vaaleammille hiuksille sopivia sävyjä. Käytän sävyttäviä naamioita yleensä vain hopeashampookäsittelyn jälkeen enkä silloinkaan joka kerta. Nämä tehostavat hopeashampoon vaikutusta ja ovat mukavan hoitavia hiuksille, sillä hopeashampoolla peseminen kuivattaa jonkin verran ainakin omia hiuksiani.


Viimeisenä vielä Biozellin Color Mask, jonka omistan sävyssä Cool Violet. Tämä tuubi on vielä lähes täysi, sillä tämä naamio on todella tummaa, nopeasti hiuksiin kiinni nappaavaa ja todellakin täysin violettia, joten en voi kuvitellakaan käyttäväni tätä yksinään hiuksiini. Lisäänkin tätä siis aina silloin tällöin pienen määrän jonkin toisen hoitoaineen tai naamion joukkoon, jolloin tämä antaa hiuksille mukavasti pienenpientä violettia sävyä. Mulla monesti sävytetään kampaajallakin hiukset vähän laventelin sävyisiksi, jota on helppo sitten ylläpitää tämän Biozellin naamion kanssa. Biozellilta löytyy toki näitä hoitavia sävytteitä myös monille muille hiussävyille, ja mua itseäni kiinnostaisi testata heidän Color Tech Silver -sävytettä. Sen voisinkin hankkia testiin heti, kun yllä oleva KC Professionalin maski loppuu!


Kuulisinkin nyt mielelläni miten ja millä tuotteilla te ylläpidätte hiustenne sävyä vai teettekö sitä mitenkään? Ja tämä ei koske siis missään nimessä vain vaaleahiuksisia vaan ihan jokaista hiusten sävystä riippumatta! Kertokaa myös ihmeessä, jos olette niin onnekkaita, ettei sitä sävyä tarvitse ylläpitää mitenkään tai suositte hiuksissanne ihan niiden omaa luonnollista sävyä ettekä värjäile hiuksianne ollenkaan :)

8 kommenttia:

  1. Hopeashampoo ja hoitis on jatkuvassa käytössä. Vaihtelen Planturin ja Cameleon kanssa, jotta lopputulos pysyy
    just oikeanlaisena.Oon käyttänyt tuota Professionalin Color Maskia samassa sävyssä, mutta se ei musta oo riittävä sävyttämään.

    Jokaisen blondinkin on varmaan etsittävä just itselle sopiva combo, koska hiukset on meillä kaikilla erilaiset :)
    Mulla on niin huokoiset hiukset, että kaikki sävyt nappaa tosi lujasti kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi onkin molemmat mulle ihan uusia! Onneksi oot löytänyt itsellesi hyvät tuotteet<3 Se on tosi tärkeetä, oli hiusten väri sitten oikeestaan mikä tahansa, mutta blondeilla tuntuu olevan aina ongelmana just se keltaiseksi meneminen, joka vaatii omat tehotuotteensa :)

      Poista
  2. Mulla on vaaleaa sekä omaa väriä hiuksissa. Aika hyvin saan pidettyä viileää ilmettä yllä pesemällä 1-2 hopeashampoolla parin viikon aikana. Jos käytän liikaa harmaaseen taittavia, hiuksiin jämähtää liian violetti sinisyys. Tykkään Biozellin Soft Ice sävystä silloin tällöin käytettynä. Mulla hiukset imee väärää sävyä aika herkästi kun en ole kampaajalla värjännyt pitkään aikaan eikä hiuksissa ole yhtä tasaista sävyä. Käytän usein syväpuhdistavaa tai L`oreali Colorista shampoota jolla saan ei-toivottuja sävyjä pois tukasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se sinertävä sävy on mullekin valitettavan tuttu, ja just sen takia jouduin Fudgestakin luopumaan, kun se taittoi todella, todella nopeasti munn hiukset sinisiksi. Se on aika pienestä meinaan kiinni milloin se harmaa muuttuu jo sitten sinertävän violetiksi :D Mä joudun myös käyttämään nykyään aika usein syväpuhdistavia shampoita, mutta vähän eri syystä!

      Poista
  3. Mulla on nyt tuo Fanola käytössä, kun halusin sitä kokeilla kaikkien kuulemieni kehujen jälkeen. Ennen sitähän mulla oli käytössä tosiaan Fudge. Fanolassa on kyllä se haju omaankin nenään ihan todella epämiellyttävä. Teho taas on melko lailla sama kuin Fudgen kanssa. Joten siis joo, haju ratkaisee tässä, eli luulen että jatkan Fudgella, kun tuo Fanola loppuu.

    Mulla nyt ei vaalee tukka ole, mutta siis vaaleat raidat ja oma ruskea sävyni saa kivan viileän vivahteen hopeashampoon avulla, joten pesen mielelläni joka kolmas kerta sillä. Mitään silmäänpistävää eroa ei ehkä tule, mutta itse huomaan hyvin kun tukka nappaa hivenen viileyttä aina hopeashampoon pesukerralla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fudge tuoksuu kyllä niin paljon miellyttävämmältä kuin Fanola :D Mä oon siihen tuoksuun jo aika tottunut, mutta ei se silti mun suosikkini oo. Mun kampaaja joskus sanoi, että selkeesti jakautuu noiden kahden tuotteen kohdalla kahtia porukka, kun toiset tykkää enempi Fudgesta ja toiset taas Fanolasta :) Mulla Fanola toimii paremmin, kun se ei oo ihan niin sinertävän violettia sävyltään kuin Fudge. Hopeashampoot tehoo kyllä yleensä tosi kivasti just tollaseen viileänsävyiseen ruskeaankin hiukseen<3 :)

      Poista
  4. Fanolaa on kehuttu ja sen voisin ottaa seuraavan kerran käyttöön, nyt on scwharzkopfin color freeze sarjaa käytössä kaksi erilaista hopeashampoota ja biozelin hopeashampoo. myös tuo kcprofeccionalin naamio mulla on ollut mutta tuota väriä biozellilta ei ole ollut vaan se silver. hopeasävyyn itse pyrin ja kyllä sen ylläpito on hankalaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on Biozellin hopeashampoota myös vielä hieman kylppärissä, ehkä yhteen kertaan riittää siitä :) Samoin Biozellin Silver naamio on multakin löytynty joskus<3 Joo hopeisen sävyn ylläpito ei oo helppoa, se on tullut huomattua :D

      Poista

Kiitos kommentista!