maanantai 7. lokakuuta 2019

Boxycharm | Syyskuu 2019


Lokakuuta on vietetty jo viikon verran ja pääsen vasta nyt kertomaan teille mun syyskuun Boxycharmista! No parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan ja tämäkin olisi tullut esiteltyä jo viime viikolla, mikäli en olisi päättänyt esitellä mun uusinta kauneusboksia Ipsy Glam Bag Plussaa ensin. Olen tilannut Boxycharmia noin 1,5 vuotta ja se on käytännössä koko sen ajan ollut mun ehdoton suosikkini. Nyt se on kuitenkin saanut todella vahvan kilpailijan Ipsy Plussasta, enkä tällä hetkellä tiedä kumman tilauksen aion joskus lähitulevaisuudessa lopettaa. Kirjoitin jokin aika sitten postauksen mm. siitä, kuinka paljon mulla meni syyskuun bokseihin yhteensä rahaa ja mainitsin jo siinä kohtaa, ettei mulla taida olla varaa eikä edes halua tilata kahta näinkin kalliiksi tulevaa kauneusboksia Jenkeistä. No mutta eipä siitä aiheesta sen enempää vaan mennään katsomaan mitä syyskuun boksista löytyi!


Oma boksini näytti tältä. Syyskuussa tilaajien oli myös mahdollista saada itselleen taas BoxyLuxe, eli suurempi ja hienompi versio tästä normiboksista. Itse en kuitenkaan ole tilaustani siihen päivittänyt enkä aiokaan päivittää, joten sain itse ihan tämän "normiversion". Tämänkertainen boksi ei ole suosikkini, oikeastaan se on aika kaukana siitä. Välitöntä kiinnostusta herätti ainoastaan Tarten paletti ja ensiajatuksena tämä vaikutti tylsimmältä Boxycharmilta, mitä olen itse saanut. Ei sisältö varsinaisesti huono ollut, mutta ei kuitenkaan ihan niin paljon omaan makuuni kuin nämä boksit yleensä.


Tarte Clay Play Face Shaping Palette oli ehdottomasti tämän boksin helmi! Tästä paletista löytyy todella laaja kattaus mattaisia ruskeita ja nudeja sävyjä, joilla saa taiottua niin varjostukset kasvoille kuin luomille silmämeikin. Tämä on ehdottomasti paletti, joka pitäisi olla mulla aina esillä meikkipöydällä ihan siitä syystä, että monista suosikkiluomiväripaleteistani puuttuu (yleensä keskiruskea) häivytyssävy ja tästä paletista sopiva sävy löytyy varmasti, jos kyse on ruskeansävyisestä silmämeikistä. Paletissa on niin lämpimän kuin viileänkin sävyisiä ruskeita sävyjä ja pigmenttisyys paletissa on todella hyvä. Multa on käytännössä aina puuttunut tällainen mattasävyjä sisältävä paletti ja haikailinkin joskus esimerkiksi KVD:n Shade + Light -paletin perään. Nyt mun ei enää tarvitse, sillä tämä on yksinkertaisesti täydellinen ja tuli mulle kuin tilauksesta!
Hinta: noin $45,00.


Tämä Hank & Henry Blickity Black Eye Liner on tussipäinen musta eyeliner, joka lupaa pysyä paikoillaan pitkään ja jättää satiinisen/matan lopputuloksen. Omaan silmääni lopputulos on selkeästi satiininen eikä lainkaan matta, mutta mä käytän ihan kumpaakin eyelinertyyppiä eli sillä ei mulle niin ollutkaan väliä. Tussilinerit on ihania jo siitä syystä, että ne ovat niin helppokäyttöisiä, mutta nämä tuppaavat myös kuivahtamaan monesti vähän turhan nopeasti. Tämän linerin kärki on alusta asti ollut sillä tavoin vähän kuivahko, etten ole onnistunut pelkän kärjen kanssa tekemään mustaa rajausjälkeä vaan ihon oma sävy on paistanut sieltä rumasti läpi ja lopputulos on ollut "laikukas". Mustan jäljen saa kyllä, kunhan vaan liu'uttaa eyelinerin tussiosaa pidemmältä matkalta luomea pitkin, mutta se taas aiheuttaa sen, ettei tämän kanssa saa helposti ohutta rajausjälkeä. Pysyvyys on kuitenkin ollut todella hyvä eikä eyeliner ole lähtenyt päivän aikana liikkumaan oikeastaan yhtään eli mielenkiinnolla odotan kuinka kauan tämä säilyy edes kutakuinkin käyttökelpoisena.
Hinta: noin $20,00.


Boxycharmista tulee todella usein meikkisiveltimiä ja tällä kertaa sain viiden luomivärisiveltimen paketin. Tämä MODA 5 PC Deluxe Eye Kit sisältää pari häivytyssivellintä, liikkuvalle luomelle tarkoitettuja siveltimiä sekä viistopäisen siveltimen esimerkiksi rajauksille tai kulmille. Mä olin tästä setistä aluksi innoissani nähdessäni tämän muiden blogeissa, mutta lopulta aloin ajatella tarkemmin ja tajusin, ettei mulla oikeasti ole tälle setille käyttöä. Tai siis totta kai hyviä siveltimiä tarvitaan aina, mutta nyt kun sain tämän setin käsiini, ei se enää onnistunutkaan vakuuttamaan mua. Mulle tuli näistä siveltimistä jotenkin vähän halpa vaikutelma, mitä ei ole kyllä aiemmin tullut MODA:n siveltimien kohdalla, mutta päätin lopulta pakata siveltimet takaisin koteloon, jossa ne tulivatkin ja annan nämä ihan käyttämättöminä eteenpäin. Mulla on todella paljon hyviä luomivärisiveltimiä, joten en usko että loppupeleissä tarttuisin näistä kuin korkeintaan noihin kahteen häivytyssiveltimeen.
Hinta: noin $27,95.


Oman boksini ainut ihonhoitotuote oli tämä Dr. Brandtin Hydro Biotic Recovery Sleeping Mask. Tämä on yöksi kasvoille jätettävä ihoa kosteuttava ja rauhoittava naamio. Mä käytän tämäntyylisiä tuotteita ihan viikottain, joten sen puoleen tämä tulee kyllä ehdottomasti tarpeeseen ja pääsee varmasti kovaan käyttöön, jos tämä vain sopii omalle iholleni. Vielä en ole tätä ehtinyt testaamaan, mutta mielenkiinnolla lähden kokeilemaan kuinka hyvin tämä omalla kuivalla ihollani toimii! Hinta tällä ainakin on kohdillaan (52 dollaria), joten sekin saa odotukseni korkealle. Tämä oli ehdottomasti boksin kiinnostavin tuote heti Tarten paletin jälkeen, mutta jotenkin en silti osaa olla tästä vielä mitenkään turhan innoissani. Mieli varmasti muuttuu, jos tämä vain itselläni toimii, mutta jotenkin kun boksin kokonaisuus jätti muutenkin vaisuksi niin en osaa tästäkään innostua kunnolla.
Hinta: noin $52,00.


Billion Dollar Brow The Microblade Effect Brow Pen on neljä pientä harjasta sisältävä kulmakynä, jolla on tarkoitus saada aikaan mikroblading-kulmia muistuttava efekti kulmille, jossa kulmiin on piiretty yksittäisiä "karvoja". Samahan toki onnistuu ihan tavallisella terävällä kulmakynälläkin, kun tekee sen kanssa vain yksittäisiä pieniä vetoja kulmiin, mutta tämä varmasti nopeuttaa sitä melko paljon. Mä olen itse käyttänyt tätä nyt pari kertaa enkä oikein lämmennyt, joten tulen varmasti jatkossakin suosimaan kulmakynä+kulmavärikomboa, joka on mulla toiminut jo pitkään. Boxycharmin ehdottomasti tylsimpiä tuotteita ovatkin juuri kaikki tällaiset kynätuotteet, olivat ne sitten kulmakyniä, eyelinereita tai huultenrajauskyniä. Tässä boksissa sellaisia tuli jopa kaksi kappaletta, mikä vaikutti huomattavasti siihen, että boksi jäi mun makuuni niin vaisuksi.
Hinta: noin $18,00.

Boksin kokonaisarvo syyskuussa oli noin $163,00 eli ihan älyttömän paljon, mutta tämä ei silti tosiaan ollut mun suosikkiboksini vaan päinvastoin oon yhä edelleen sitä mieltä, että kokonaisuutena tämä oli yksi tylsimmistä ikinä. Tarten paletti ja Dr. Brandtin naamio ovat ainoat, jotka lopulta aiheuttivat edes jonkinlaista riemua. Hank & Henryn eyeliner toimi vähän puolitehoisesti, joten en jaksa uskoa, että siitä riittää iloa kovinkaan pitkäksi aikaa. Siveltimet ja kulmakynä taas lähtevät eteenpäin. Lokakuun boksia odotellessa!

Mitä mieltä te olette tästä syyskuun Boxycharmista? :)

16 kommenttia:

  1. Miulle tuli täysin sama sisältö. Jätin vain siveltimet itselleni :D

    Vähän kyllä harmittaa, että en nyt tämän kuun boksiin saanut valita sitä tuotetta. Joko sähköposti meni ohi tai en saanut sitä ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei jäänyt sullekaan paljon käteen tästä! Mä aloin miettiä tuliko siitä erillistä ilmoitusta, kun ne valinnat sai tehdä, vai pitikö se päivä katsoa siitä viestistä, missä ilmoitettiin muutoksista. Äkkiseltään en löytänyt mitään toista spostia kuin just sen, missä kerrottiin noista muutoksista. Seuraava viesti Boxycharmilta on meinaan mun saapuneissa tieto siitä, että tuun saamaan boksiini sen tuotteen minkä sinne valitsinkin..? Ens kuussa toivottavasti säkin saat valita<3

      Poista
    2. Marraskuun boxin choose tuote on nyt käynnissä.

      Poista
    3. Jep, oma valinta tulikin tehtyä illalla<3

      Poista
  2. Minä olin vähän pettyntt paletin pigmentteihom swatchien perusteella. Pitää vielä kokeilla ihan silmiin, mut jotenkin odotin enemmän Tartelta. Unboxing videoo tulossa mun kanavalle ja blogiin heti kun ehdin editoimaan! :D mut täysin sama sisältö oli mullakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle Tarte ei oo vielä kovin tuttu brändi, varsinkaan luomivärien osalta, mutta mulla toi paletti on toiminut tosi kivasti! Innolla odotan sun ajatuksia boksista<3

      Poista
  3. No voihan kurjuus että sulle sattui näin vaisu boksi. Aika mälsää nimittäin että laittoivat kaksi kynätuotetta samaan boksiin :/

    Mun mielestä tuo paletti on tosi käytännöllinen ja kansi tosi nätti. Ja yönaamio vaikuttaa munkin mielestä kiinnostavalta.
    Itse tykkäsin kyllä noista Modan siveltimistä. Ne oli halvan näköisiä kyllä mutta karva ihana pehmeää ja itse sain siis sen ison setin missä oli myös kasvosiveltimet.

    Muuta kyllä ymmärrän harmisi. Toivottavasti lokakuun boksi olisi parempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi kynätuotteet on aika monelle vissiin vähän sellanen nääh.. mutta siis nyt varsinkin, kun niitä tuli kaksi :D Onneksi toinen sentään pääsi käyttöön edes hetkeksi :) Joo karva noissa siveltimissä tuntuikin ihanan pehmoiselta<3 Mäkin olisin varmasti niitä kasvosiveltimiä ottanutkin käyttöön, mutta nyt jää tosiaan nää silmämeikkisiveltimet käyttämättä :) Lokakuun boksilta odotan ainakin paljon!

      Poista
  4. Taas käsittämättömän ihana paletti! Mä koitan vielä käyttää vähän vanhoja pois ennenkuin tilaan uusia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin aina yritän :D Silti viimeisen puolen vuoden aikana on tullut ostettua yksi jos toinenkin paletti.. Hups!

      Poista
  5. Boxytwins:)
    Mä annoin Tarten paletin tyttärelleni ja pidin loput itse.Harmillisesti tuo kylmäkynä ei oikein toimi kunnolla,kun se sotkeentuu heti meikkipohjaan ja blääh.Olin ensin tosi innostunut siitä,mutta ei pelittänyt.Dr Brandtin tuotteet kyllä pelastaa ihan minkä vaan boxin ,ainakin hinnallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun kaikille tuotteille löytyi käyttöä<3 Paitsi no höh, jos toi kulmakynä suttaantuu noin herkästi! Joo toi Dr. Brandtin naamio on kyllä sen verran arvokas, että se jo yksistään kattaa aika hyvin boksist aiheutuneet kulut :D Mielenkiinnolla odotan, että pääsen sitä testaamaan!

      Poista
  6. Tuo tarten paletti on tosi ihana :). Vähän jännäsin tuleeko se mulle, mutta onneksi ei (mulla kun on se jo ennestään). Dr. brandtin ihonhoitotuotteet on myös ihan super hyviä mun mielestä, toivottavasti tykkäät siitä myös! Harmi, että boksi jätti muuten vähän kylmäksi :(.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ettei sulle siis tullut tota palettia! Noi paletit on yleensä aina boksien parhaimmistoa niin voin kuvitella kuinka paljon harmittaisi, jos sieltä joskus tulee joku, mikä mulla jo on :D Dr. Brandtilta odotan paljon<3

      Poista
  7. Harmi, että nyt ei osunut mieleinen boxi sulle, vaikka muutoin tää on ollut aina sun ehdoton suosikkisi kauneusboxeissa. No joskus varmasti ne omat suosikitkin pettää, ei sillä :D Mulle taas sisältö olisi vaikuttanut ihan hyvälle, tosin nuista siveltimistä tuli mullekin jotenkin sellanen halpa fiilis. Paha sanoa, kun niitä ei oo päässyt tarkastelemaan livenä, mutta kuvan kautta ne näyttää jotenkin tosi köppäisiltä :D Tuollaista kulmakynää mä olen aina halunnut testata, mutta veikkaan etten osaisi käyttää ja tehdä hienoja kulmia tuollaisella - en halua edes ostaa ja kokeilla, kun ei tee mieli ostaa kokeilumielessä tuollaista, etenkin kun mulla on luotto kulmatuote, joka on oikeesti ihan huippu ja paras kulmatuote mitä oon koskaan käyttänyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei aina voi jokainen boksi ollakaan niin helmi, se nyt on ihan selvää :D Ja oli tässäkin kuitenkin sentään pari tosi arvokasta tuotetta, jotka pääsee käyttöön eli en sentään rahallisesti jäänyt tappiolle ;) Mua toi kulmakynä ei tosiaan vakuuttanut, mutta oli kiva päästä tota kuitenkin testaamaan. Tulipahan todettua, ettei toi ollut mun juttuni ja jatkan mielelläni vanhoilla kulmatuotteillani :D

      Poista

Kiitos kommentista!