sunnuntai 20. lokakuuta 2019

I Love Me 2019 fiilikset & ostokset


Tänä viikonloppuna vietetään Helsingin Messkukeskuksessa I Love Me 2019 messuja. Itse käväisin messuilla eilen lauantaina yhdessä ihanien Kultainen Kynsilakka ja Vadelmamurusia blogien naisten kanssa! Ihmisiä riitti ihan miettömästi ja aika oli selkeästi kullannut muistot siitä, kun itse viimeksi messuille osallistuin, sillä en todellakaan muistanut, että väkeä on messuilla niinkin paljon. Olimme paikalla jo aamulla heti kello 10, kun tapahtuman ovet aukenivat ja pahin ruuhka tuntuikin olevan ehdottomasti vasta pari-kolme tuntia avaamisen jälkeen. Ihan mukavasti saatiin kuitenkin kierrettyä kaikki meitä kiinnostavat pisteet ja ostokset tehtyä! 


Messuilla vallitsi mun mielestä todella kiva tunnelma, sillä vaikka ihmispaljous oli valtava, olivat ihmiset pääasiassa liikkeellä iloisella mielellä. Mähän itse ahdistun todella helposti suurissä väkijoukoissa, mistä johtuen kierränkin aika taidokaasti kaukaa aina kaikki Stockan Hullut Päivät, festarit ym. Nyt siltä ahdistukselta kuitenkin vältyttiin ja iso syy siihen oli ehdottomasti se, että me saimme bloggaajapassiemme kanssa käyttää lehdistökeskuksen tiloja, joissa sai istua rauhassa ja pitää pientä taukoa messuilusta. Mulle tuli todellakin tarpeeseen päästä hetkeksi aina välillä pois sieltä ihmispaljouden keskeltä hieman hengähtämään.


Mun messusaaliini ei ollut tänä vuonna mikään järin suuri, vaikka mieli teki ostaa yhtä sun toista ihanaa. Suurin osa näytteilleasettajista kertoi todella mielellään tuotteistaan ja palvelu oli muutenkin ystävällistä ja iloista, vaikka hälinää ja kuhinaa pisteillä riittikin. Iso osa pisteistä oli myös todella kauniita ja brändille ominaisesti sisustettuja! Oli ilo katsella niitä ja käydä vähän hypistelemässä, swatchailemassa ja tuoksuttelemassa tuotteita. Alennukset olivat myös todella hyviä joissain pisteissä, eli sen puoleen olisin hyvin voinutkin napata mukaani enemmänkin tavaraa. Yllä näette kuitenkin koko messusaaliini ja seuraavaksi käydään tuotteet läpi vielä hieman tarkemmin.


Ekopharma oli mulle ehdottomasti se brändi, jonka tuotteet piti päästä näkemään. Ihastuin Ekopharmaan jo pari vuotta sitten ja koska brändin tuotteet ovat hitusen vaikeasti saatavilla, olivat messut oiva tilaisuus päästä katselemaan tuotteita. Ja totta kai mukaankin sitten tarttui jotain! Uutena tuotteena ostin itselleni Ekopharma Karpalo Puhdistusöljyn, joka on öljystä maitomaiseksi muuttuva ihonpuhdistusaine. Mä rakastan öljyputsareita, joten tämä oli mulle aika varma valinta! Kirjoittelen tästä taatusti vielä lisää, kunhan olen tuotetta saanut testattua. Toinen tuote oli jo tutuksi tullut Ekopharma Tyrni Silmänympärysvoide. Mä en olisi tarvinnut uutta sy-voidetta, mutta koska tämä on yksi mun kaikkien aikojen suosikeistani niin olihan tämä pakko napata mukaan.
Hinta: 35,00 € yhteensä.


Ei oltu ehditty kiertämään messuilla paria minuuttia kauempaa, kun mä tein jo ensimmäiset ostokseni ja nappasin mukaan kaksi kappaletta Beautyblendereitä. Nämä olivat ne, mitä oikeasti lähdinkin messuilta hakemaan ja jotka tiesin ostavani. Värivaihtoehtoja messuilla oli todella monia ja lopulta nappasin itselleni yhden vaaleanpunaisen ja yhden nuden/vaaleanruskean meikkisienen. Alkuperäinen pinkki bb päästää hirmuisesti väriä itsestään pesujen yhteydessä, joten toivoisin, että nämä kaksi neutraalimman väristä eivät tekisi sitä ihan niin paljon.
Hinta: 14,90 €/kpl.


Seuraavaksi esittelyyn pääsee tämä puroBIO:n aivan tajuttoman upea Resplendent Highlighter. Ostin tämän sävyssä 01, joka on kauniin shampanjan sävyinen. Swatchailin messuilla useampiakin highlightereita, mutta tämä nousi ehdottomasti suosikikseni, sillä tämä on todella, todella kimaltava ja pigmenttinen, mutta ei lainkaan glitterinen! Ihan täydellinen highligher siis mun makuuni. Tämä on hitusen tummempi kuin mitä normaalisti suosin, mutta ei kuitenkaan liian tumma itselleni ainakaan poskiluun yläpuolella käytettynä. Rakastuin tähän välittömästi enkä tainnut olla ainut, sillä tiedän ainakin parin muun bloggaajan ostaneen myös puroBIO:n highlighterin. Brändi oli mulle itselleni myös hieman tuntemattomampi, eli senkin puolesta oli ihan mahtavaa löytää tämä tuote.
Hinta: 8,00 €.


Kangasnaamiot olivat tarjouksessa monilla eri pisteillä, ja Bearelin pisteeltä nappasin lopulta mukaani 10 kpl Mizonin Joyful Time Sheet Maskeja. Olen joitain Mizonin naamioita joskus käyttänyt, mutten yhtään muista että mitä, joten päätin suosiolla napata 10 erilaista naamiota itselleni, sillä mitään suosikkeja näistä mulla ei entuudestaan tosiaan ollut. Myös esimerkiksi Beaytykolla oli Eyenlipin naamiot todella hyvässä alessa (5,00 €/10 kpl), mutta koska mä sain niitä hiljattain sekä blogimiitin goodiebagista että Ihana Sinä kauneusboksista, vei Mizon tällä kertaa voiton.
Hinta: 10,00 €/10 kpl.


Mukaan lähti messuilta ilmaiseksi myös pieni kasa näytteitä, kupongilla saatu I Love Me Popsocket sekä pienempi koko uudesta Ilona Luonkosin Delicious Vartalalokakusta. Luonkoshan lanseerasi juuri kolme uutta kakkua - kaksi vartalolle käytettävää sekä öljypuhdistuskakun miehille. Tästä vartalokakusta kirjoittelen ehdottomasti lisää samassa yhteydessä, kun kerron teille muutenkin Ilona Luonkosin öljypuhdistuskakuista, eli toivottavasti vielä parin seuraavan viikon aikana! Näytteet pääsevät näytepussukkaprojektiini ja sitä kautta jossain vaiheessa esille.

Olitteko te I Love Me messuilla tänä vuonna? Jos olitte niin mitä kaikkea tarttui mukaan? :)

14 kommenttia:

  1. Olet tehnyt kivoja löytöjä! Mä olin myös eilen mutten tehnyt yhtään (todella poikkeuksellista mulle) kosnetiikkaostoksia ihan tarkoituksella. Mieli kyllä teki, mutta maltoin mieleni.
    Toi vartalokakku, kuten muutkin kakut on ihana! Just kirjoitin niistä blogissa ja oon ihan koukussa sekä vartalokakkuun että kasvojen puhdistuskakkuun ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tekee ihan hyvää pitää taukoa kosmeshoppailusta, vaikka messut ei ehkä olekaan se helpoin paikka sille :D Onneksi siellä on paljon muutakin kosmetiikan lisäksi! Siis joo toi tuoksuu niin herkulliselle<3 En oo vielä sitä testannut, kun haluan kuvata sen ensin, mutta innolla odotan miten toi vartalolla toimii :)

      Poista
  2. On kyllä ollut tosi hyvässä hinnassa noi sheetmaskit, olisin myös ostanut tommosen nipun ittelleni varastoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kangasnaamioita sai kyllä hurjan edullisesti tuolta useammaltakin pisteeltä! :)

      Poista
  3. Ihania löytöjä!
    Itse ostin luonkosin uuden vartalokakun testiin ja ensi kokeilulta se vaikuttaa tosi hyvältä 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niissä oli molemmissa aivan ihana tuoksu, mutta ihastuin kyllä täysin tähän mistä itse sain ton pienemmän koon testiin<3

      Poista
  4. Mulla on aivan sama, en viihdy lainkaan suurien väkimäärien keskellä, miksi kierrän messuja kaukaa. Muutamilla kirjamessuilla olen käynyt, kun niissä fiilis on jotenkin aavistuksen rauhallisempi. Sheet Maskit on olleet kyllä loistavassa messutarjouksessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon käynyt myös kirjamessuilla ja joissain muissakin eikä oikeestaan missään oo ollut ikinä ihan samanlaista väenpaljoutta ja tungosta kuin tuolla I Love Me messuilla :D Tai toki ihmisiä on ollut, mutta se tunnelma tosiaan on jotenkin rauhallisempi, kuten säkin sanoit!

      Poista
  5. Tuolla messuilla olisi kyllä hauska päästä joskus käymään ihmispaljoudesta huolimatta, mäkään en hirveästi pidä ihmispaljoudesta niin ehkä siksikin olen näitä vähän vältellyt.. :D mutta ehkä ensi vuonna sitten!
    Ps. tuo highlighter näyttää ihanalta <3 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ens vuonna ehdottomasti meet käymään! Toi on ihan unelmapaikka, jos kosmetiikasta tykkää ja haluaa ostaa tuotteita tarjoushinnoin<3 :) Väenpaljous on toki "pieni" miinus, mutta aina sieltä pääsee pois, jos liikaa alkaa ahdistaa :D

      Poista
  6. Kivoja löytöjä teit messuilta! :) Me käytiin perjantaina ja itseäni ahdisti ihan hirveästi se väenpaljous... Oli vaikea katsella tuotteita, kun vieressä olisi heti ollut seuraava tyyppi, joka olisi tuotteita halunnut katsoa tai sitten ei edes päässyt lähelle mielenkiintoisimpia tuotteita :/.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo sepä se, tuntuu että kaikki on sun tiellä ja itse on kaikkien tiellä :D Mä onneksi pääsin lopulta katsomaan kaikkea mitä halusin, vaikka välillä pitikin vähän jonottaa ja odotella. Kurjaa jos sulla jäi jotkin pisteet kunnolla katsomatta sen ihmispaljouden takia :/

      Poista
  7. Kiitos vielä kivasta seurasta <3 Oli tosi kiva päivä! :)

    Mä oon aivan rakastunut tuohon highlighteriin. Oon jo tosi monta kertaa ihan vaan swatchaillut sitä käteen ja ihastellut eri valoissa :D Innolla odottelen kokemuksiasi tuosta Ekopharman öljystä. Se jäi itseänikin kiinnostamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi, niin oli! ♥ Joo ja siis toi toimii myös ihan älyttömän hyvin luomilla :D Testasin eilen ihan piruuttani miltä se näyttää liikkuvalla luomella ja vau, ihan mieletön shimmerisyys ja pysyi koko päivän<3 Ekopharmasta kirjoittelen varmasti lisää myöhemmin :)

      Poista

Kiitos kommentista!