lauantai 5. lokakuuta 2019

I Love Me 2019 + lippuarvonta Instagramin puolella!

I Love Me 2019 messut lähestyvät kovaa vauhtia ja tänä vuonna näitä kauneuteen ja hyvinvointiin painottuvia messuja vietetään Helsingin Messukeskuksessa 18.-20.10. Itse suuntaan paikan päälle lauantaina yhdessä Kultainen Kynsilakka -blogin Nannan kanssa, enkä malttaisi odottaa että pääsen messuille taas pitkästä aikaa! Mullahan on tässä ollut nyt parin vuoden tauko, kun erilaisten sattumusten (mm. viime vuoden keuhkokuumeen) takia en ole paikalle päässyt. Nyt on kuitenkin taas aika lähteä messuilemaan ja nauttimaan siitä kaikesta kauneushömpästä, josta niin kovin pidän.


Mulla on tällä hetkellä vielä huomisiltaan asti Instagramin puolella käynnissä kahden messulipun arvonta. Jos olet siis lippua vailla ja messut kiinnostavat, käy osallistumassa tililläni @lipsticklovelinda lippujen arvontaan!

Mitä lähden messuilta sitten erityisesti katsomaan? Mulla ei tällä hetkellä ole varsinaisesti tarvetta millekään uudelle, paitsi ehkä pari beautyblenderiä haluaisin ehdottomasti messuilta napata mukaan, mutta veikkaisin, ettei sieltä pelkästään parin meikkisienen kanssa tule kotiin lähdettyä. Näytteilleasettajia on tänäkin vuonna totta kai ihan valtava määrä ja tässä aakkosjärjestyksessä listattuna muutama, jotka mua erityisesti kiinnostaa:

Bearelin pisteeltä löytyy korealaista kosmetiikkaa Coxirin, Mizon ja The Skin Housen muodossa. Satun myös tietämään, että esimerkiksi mun suosikkini Mizonin Hyaluronic Acid 100 on messuilla huimassa alessa ja maksaa vain 18,00 € eli yli kymmenen euroa vähemmän kuin mitä se normaalisti Bearelilla maksaa! Mizonilta saa myös kangasnaamioita hyvään nippuhintaan 10 €/10 kpl ja hyviä alennuksia löytyy myös esimerkiksi The Skin Houselta. Coxirin Ultra Hyaluronic -sarja tuli mulle tutuksi jokunen kuukausi sitten ja brändi kannattaa ehdottomasti pitää mielessä. 
Bearelin osasto on 6a80.

Beautyko on myös messuilla mukana ja totta kai Eyenlipin tuotteiden kanssa! Mähän olen saanut suureksi ilokseni testiin useita Eyenlipin naamioita niin pr-näytteinä kuin viimeisimpänä Ihana Sinä -kauneusboksista enkä voi kuin kehua niitä. Naamiot ovat superedullisia ja hintaansa nähden todella laadukkaita. Beautyko julkaisee messuilla myös valikoimiinsa tulleen uuden korealaisen kosmetiikan brändin ja odotan innolla mikä se on. 
Beautykon löydät osastolta 7b110.

Carita Cosmetiikan osasto on myös ehdottomasti pakko käydä vilkaisemassa. Brändi alkoi kiinnostaa mua ihan vasta muutamia viikkoja sitten ja heidän tuotteensa ovat siis käsintehtyä kotimaista luonnonkosmetiikkaa. Multa löytyy yksi Carita Cosmetiikan palasaippua ja innolla lähden tutustumaan valikoimaan enemmänkin.
Carita Cosmetiikka on osastolla 7h139.


Choice Finland on myös edustettuna messuilla. Multa löytyy tällä hetkellä kolme Choicen tuotetta - kasvonaamio, seerumi sekä sy-voide ja olen täysin myyty niille. Choicen tuotteet kiinnostavat siis hurjasti enkä malta odottaa millaisia messutarjouksia heillä on. Choicen tuotteet eivät ole niitä kaikkein edullisimpia eli ehdottomasti haluan päästä hyödyntämään mahdolliset tarjoukset.
Choice Finlandin löydät osastoilta 7b108 ja 7h110.

Ekopharma kiinnostaa siinä missä edellä mainittu Choice. Kotimaista luonnonkosmetiikkaa edustava Ekopharma on vakuuttanut mut niin hiusten- kuin ihonhoitotuotteidensa kanssa osalta ja mulla on mielessä parikin tuotetta heiltä, jotka itselleni haluaisin. Ekopharman Tyrni-sarjan silmänympärysvoide esimerkiksi on yksi parhaimmista, mitä olen ikinä käyttänyt. Toivotaan, että se olisi hyvässä messutarjouksessa!
Ekopharman osasto on 7f130.

Face Helsinki tuo messuille mm. Ziajaa, Davinesia ja Paesea. Näistä mua kiinnostaa erityisen paljon Ziaja, joka on yksi suosikkibrändini ja myös Davinesin hiustenhoitotuotteet olen todennut aivan loistaviksi. Voisin ainakin uskoa, että Ziajan osalta messuilla on ihan mielettömiä tarjouksia ja muutenkin jo edullisia hintoja on alennettu vielä entisestään! Mikään varma tieto tämä ei tosin ole, mutta toivossa on ainakin hyvä elää, eikö?
Face Helsinki löytyy osastolta 6b50.

Glitter by ElinaK / Make Up Factory on piste, jossa on ehdottomasti käytävä. ElinaK:n oma Glitter by ElinaK -tuotelinja sisältää hurjan määrän erilaisia glittereitä, ihotimantteja, siirtokuvatatuointeja ja esimerkiksi magneettiripsiä. Olen niitä saanut myös pr-näytteinä, mutta nyt pääsen messuilla vihdoin hypistelemään niitä enemmänkin. Make Up Factoryn meikit ovat myös todella laadukkaita ja nekin kiinnostavat hurjan paljon.
Glitter by ElinaK ja Make Up Factory löytyy osastolta 6d80.

House Of Organic on luonnonkosmetiikkaa myyvä verkkokauppa, jonka pisteelle on totta kai päästävä messuilla. Heidän valikoimiinsa kuuluu monia brändejä, joita olen jo pitkään halunnut testata, kuten Laponie Of Scandinavia ja Evolve. Mielenkiinnolla odotan minkälaisen tuotekattauksen he aikovat messuille tuoda!
House Of Organic on osastolla 7g128.

IDUN Mineralsin meikit ovat aivan ihania ja olen rakastunut erityisesti brändin huulipuniin ja poskipuniin. IDUNin tuotteita myydään useissa apteekeissa, mutta jostain syystä mä en ole ikinä tainnut jäädä niitä apteekeissa sen tarkemmin tutkimaan, joten nyt on messuilla hyvä tilaisuus katsella ja tutustua valikoimiin vähän paremmin.
IDUN Mineralsin osasto on 6d69.


Luonkosin osaston mainitsen tässä ihan sen takia, että suosittelen kaikkia tutustumaan heidän öljypuhdistuskakkuihin! Niitä on kehuttu maasta taivaisiin ja mulla itsellänikin on sellainen odottamassa käyttöönottoa. Itse siis tuskin tulen osastolta mitään ostamaan, mutta vinkkaan sen kuitenkin teille muille.
Luonkos löytyy osastolta 7k139.

Murumuru löytyy messuilta yhdessä Pure = Beautyn kanssa, ja Murumuru on ehdottomasti se brändi, jonka tuotteita haluan päästä katsomaan. Multa löytyy tällä hetkellä muutama brändin tuote ja useampi kiinnostaa. Ainakin kasvovoide ja silmänympärysvoide tekisi mieli hankkia! Murumuru on suhteellisen edullista kotimaista luonnonkosmetiikkaa ja rakastan heidän tuotteissaan olevaa makeaa tuoksua, joka ei ole lainkaan tyypillinen luonnonkosmetiikalle ja varmaan juuri siksi se on mulle niin mieluinen.
Murumurun löydät osastolta 7g109.

NBI Nordic Beauty Importin pisteiltä löytyy ne aiemmin postauksessa mainisemani beautyblenderin tuotteet ja niiden lisäksi mm. Kocostaria, TonyMolya, Huxleyta ja The Konjac Spongea. Huxleyta haluan ehdottomasti lisää itselleni, joten toivottavasti Huxleyn tuotteet ovat messuilla esillä niin pääsen niitä tutkimaan tarkemmin!
NBI:n osastot ovat 6a50 ja 6a48.

NHS Nordic Health Systems tuo messuille mukaan mm. Laveraa, Cattier Parisia, benecosia ja Nurmea. Brändit ovat kaikki mulle tavalla tai toisella tulleet tutuiksi ja odotan todella innolla, että pääsen tuotteita hypistelemään ja tutkailemaan paremmin! Voisin myös uskoa, että NHS:n pisteeltä löytyy todella hyviä messutarjouksia.
NHS on osastolla 7g130.

Saaren Taika valmistaa laajasti erilaisia palasaippuoita, ihonhoitotuotteita, hiustenhoitotuotteita ja mm. ekosiivoukseen ja pyykinpesuun soveltuvia tuotteita. Mulla on pari heidän palasaippuaansa ja messuilla haluan ylipäänsä tutustua paremmin heidän valikoimiinsa! Saaren Taika on vegaaninen brändi.
Saaren Taika on messuilla osastolla 7h138.

TwistBe:n valikoimissa on mm. BYBI Beautya, Balm Balmia sekä Olivia Kleinia, joilta kaikilta löytyy monia itseäni kiinnostavia tuotteita. Toivottavasti TwistBe tuo messuille BYBIn boostereita, sillä niitä voisin mielelläni napata kotiin myös yhden tai pari uutta! TwistBe:llä on myös tällä hetkellä verkkokaupassa myynnissä joulukalenteri, joka sisältää heidän valikoimiinsa kuuluvien brändien tuotteita. Mulla oli tämä kalenteri viime vuonna enkä voi kuin suositella, mikäli luonnonkosmetiikka kiinnostaa!
TwistBe:n löydät osastolta 7k130.


Näiden lisäksi messuilta löytyy totta kai lukuisia muitakin itseäni kiinnostavia näytteilleasettajia, mutta tässä ne, jotka mua tällä hetkellä kiinnostavat kaikkein eniten!

Oletteko te menossa I Love Me messuille? :)

2 kommenttia:

  1. EN ole suunitellut meneväni, vain jos jostain ne liput voittaisi, niin voisi lähteä :) Muuten tullut käytyä jo niin usein, ettei siellä ole oikein mitään uutta kiinnostavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taas toi pari välivuotta tekee varmasti sen, että tuun olemaan ihan superinnoissani kun messuille vihdoin pääsen :D Oon toki jo nyt, mutta messuaamuna fiilikset on varmasti vieläkin korkeammalla!

      Poista

Kiitos kommentista!