keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Bette Box | Joulukuu 2018


Jouluun Bette Box on samalla vuoden viimeinen boksi. Odotin tältä boksilta itse aika paljon, sillä jotenkin olisi ollut hauska päättää Betten osalta vuosi jouluisiin ja vähän juhlaviinkin merkkeihin. Loppupeleissä koko boksin avaaminen tänään hetki sitten sai lähinnä ärsyyntymään. Tiedän, että yllätysbokseissa on aina se riski, ettei se miellytä saajaansa. Tällä kertaa tämä kyseinen boksi ei miellyttänyt mua, lainkaan. Ärsytystä lisäsi vielä se, että tamikuun boksihan on ehditty jo veloittaa enkä pääse tilaustani siis perumaan. Boksit lähtivät liikkeelle vasta eilen tai toissapäivänä ja veloitus tosiaan tapahtuu jo heti kuun 12. päivä yöllä. Mun mielestä on todella epäreilua, ettei tilaajille anneta mahdollisuutta peruuttaa tilaustaan ennen kuin edellisen boksin sisällön on nähnyt. Ymmärrän, että tällä kertaa viivästys johtui sääolosuhteista ja ties mistä, mutta sen takia ei pitäisi "rankaista" tilaajia, jotka eivät välttämättä tämän boksin näkemisen jälkeen olisi tilaustaan halunneet jatkaa. Kuten esimerkiksi minä.


Joulukuun boksi näytti tältä. Ihan oikeasti mä en edes tiedä mitä sanoisin. Varmasti tässä on monille tosi kivoja ja ihania tuotteita, mutta mulle ei jää tästä käteen kuin ehkä yksi. Ihan ensinnäkin miksi bokseihin pitää tunkea tuotteita, jotka ovat niissä olleet jo ennen? Mulle tulee tästä tasan mieleen se, että varastoon on jäänyt ylimääräisiä ja niistä halutaan eroon. Mutta kaipaavatko tilaajat tosiaan samaa tuotetta uudestaan kerran vuodessa? Mä en ainakaan kaipaa, mutta puhunkin nyt toki omasta puolestani. En sano, että boksi olisi sisällöllisesti täysin surkea, mutta mua tässä ei kiinnosta oikeastaan kuin yksi tuote. Ja se on multa aika paljon sanottu, kun yleensä iloitsen kosmetiikasta kuin kosmetiikasta.


Manna Kadar Prime Time 3-in-1 on mulle vähän turhankin tuttu tuote. Tämä primer on nyt tullut kahdesti Bettestä ja aiemmin jo kahdesti Lip Monthlysta enkä mä valitettavasti pidä tästä ollenkaan. Tätä voi käyttää niin primerina, peiteaineena kuin korostustuotteena enkä ihan ymmärrä kuinka tämä ainakaan korostustuotteena toimii. Minään muunakaan en tosiaan itse tätä saanut toimimaan ja tää on siis jo neljäs purnukka, jonka joko annan eteenpäin tai heitän suoraan roskiin. Turhauttaa saada samoja tuotteita bokseista ja ennen kaikkea jos ne on sellaisia, jotka ei itseä lainkaan miellytä. Hintansa arvoinen tämä ei missään tapauksessa ole. Osa tilaajista sai tämän tilalle Manna Kadarin kulmatuotteen.
Hinta: noin $24,00.


Toinen tuote samalta brändiltä oli Manna Kadar Miracle Balm. Tämä puolestaan on arganöljyä ja vitamiineja sisältävä huulivoide, joka lupaa pitää huolta huulten kosteutuksesta. Toimii tämä kuulemma myös kulmakarvoissa geelin tavoin, jolloin kulmakarvat saa pidettyä ojennuksessa. Tulee tää ehkä jossain vaiheessa testattua, mutta tällä hetkellä uusille huulivoiteille ei ole tarvetta, varsinkaan kun sellaisen juuri sain yhdestä joulukalenteristani. Tässä on taas hinta kohdillaan, kun kyseessä tosiaan on ihan vaan huulivoide, joten parempi olisi olla hyvä!
Hinta: noin $19,00.


Femfresh Daily Intimate Wash on intiimialueen suihkusaippua, joka on suunniteltu siten, ettei se ärsytä herkkää intiimialuetta. Tuote sisältää mm. aloe veraa ja sen tuoksun sanotaan olevan raikas. Mulla on entuudestaankin näitä Femfreshin tuotteita enkä itse tällaisia tarvitse. Tämä lähtee siis eteenpäin, kun mulla ei ole tällaiselle käyttöä. Toki tuotekuvauksessa mainitaan, että tämän voi käyttää myös vartalollekin, mutta multa löytyy ihan tavallisiakin suihkugeelejä sen verran paljon, ettei tälle vaan ole tarvetta. Tämä tuli 50 ml matkakoossa (ja oli arvoltaan siis alle euron).
Hinta: noin 4,90 €/250 ml.


Seuraavaksi boksin ainut kiinnostava tuote! Cutrin MUOTO Extra Strong Hairspray on maksimaalista tukea ja kaunista kiiltoa hiuksille antava hiuskiinne. Mä olen aika tarkka käyttämäni hiuslakan suhteen, sillä sen pitää sekä toimia hyvin että tuoksua tarpeeksi hyvältä, mutta tämän otan kyllä mieluusti testiin. Harmi ettei tästäkään tullut täysikokoista versiota, mutta onneksi boksissa oli edes yksi tuote, joka mua kiinnostaa. Tämä tuli siis 100 ml matkakoossa ja osa tilaajista sai saman sarjan monitoimisuihkeen.
Hinta: noin 19,90 €/300 ml.


Boksiin oli pakattu lisäksi pari extratuotetta. Anydayn pähkinäinen välipalapatukka tulee varmasti syötyä jossain vaiheessa. Givenchyn L'Interdit tuoksunäyte ei taas ollut yhtään mun mieleeni. Hajuvesi sisältää mm. jasmiinia ja appelsiininkukkaa ja sen pitäisi olla mystinen ja uskalias kukkaistuoksu. Mutta siis joo, ei miellyttänyt mun nenääni.

Oletteko te jo saaneet oman boksinne? Mitä piditte?

58 kommenttia:

  1. Mulla oli ihan erilainen boxi. Samoja tuotteita oli tuo tuoksu, pähkinäpatukka ja intiimipesuaine. Sen lisäksi mulla oli Manna Kadarin brow trio, Mizonin kangasnaamio, Batisten kuivashampoo ja Cutrinin multispray.
    Ihan ok sisältö mielestäni, ainoastaan tuo kulmakarvatrio lähtee eteenpäin. Ei kuitenkaan mitään erityisiä riemuntunteita herättänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi sun sisältö kuulostaa paljon paremmalta kuin mun! Ihan jo senkin takia, että oon totaalisen kyllästynyt tosiaan tohon Manna Kadarin primeriin :D Kiva että sulla jää noin moni tuote käyttöön<3

      Poista
  2. Mulla oli täsmälleen sama sisältö kuin sulle mutta lisäksi turbaanimainen hiusnaamio, jota ei mainittu tuotelapussa. En yhtään tiedä miksi sain sen. Pitää kai selaolla betten fb-sivua onko siellä ollut jotain että tietty määrä joulukuun tilaajia saa boksissa yllärinä hiusnaamionkin. Betteltä olisi kiva noissa tilanteissa laittaa mukaan jokin onnittelut-kortti tms., josta selviäisi että on saanut ylimääräisen tuotteen arvonnassa. Nyt nimittäin luin kerta toisensa jälkeen tuotelistaa (jossa oli tosi sekavasti tuotteet niin että aluksi luulin että multa puuttui yksi hiustuotteista) etsien selitystä naamiolle. Naamion kanssakin boksi oli pettymys, tuotteita vähän ja halpoja ja iänikuista manna kadaria saati miten köyhältä boksi tuntuu niille joilta hiusnaamiokin puuttui... Mun oli tosi vaikea ymmärtää, että boksi oli tosiaan noin köyhä sisällöllisesti, luulin että osa tuotteista puuttui...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, mistäs sellanen hiusnaamio tosiaan on tullut :D Mäkään en muista lukeneeni, että tässä kuussa osa tilaajista sais jotain extraa, mutta toisaalta en oo ihan hirveen tarkkaan kaikkia Betten tiedotteita lukenutkaan! Mäkin kaipaisin jotain ylimääräistä lappua, jos boksiin laitetaan jotain ylimääräistä. Olis vähän selkeempää ja tietäis mistä ne tulee :D Kiva kuitenkin, että sellanen sun boksista löytyi<3

      Ihan sama mulla, mä luulin että multa puuttui jokin tuote. Ensinnäkin sen takia, että boksin sisältö oli tosi valju ja toiseksi koska toi kortti oli jotenkin erittäin sekava tällä kertaa. Kyllä sen läpilukemalla sitten tajusi, että mitään ei puutu ja oli siellä mainittu, että Cutrineistakin kaikki sai toisen tuotteen. Jotenkin ehkä olisin toivonut, että edes ne Cutrinit olis sitten voineet tulla molemmat kaikille, kun nyt boksi jäi todella valjuksi :/ Liikaa laitettu mun mielestä arvoa noille Manna Kadarin tuotteille.

      Poista
  3. Niin rimanalitus koko boxi että naurattaisi jos ei pistäisi niin vihaksi.
    Alan kirkumaan jos löydän omasta boxistani kuivashampoota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas olisin ollut onnellinen siitä toisesta versiosta, missä se Batisten kuivashampoo oli :D Tää mun ei miellytä sitten yhtään.. Mutta joo ymmärrän pointin noiden kuivashampoiden kanssa, niitä on tullut ihan riittävästi bokseista!

      Poista
  4. What, miten voi olla noin eri sisältö? Mulla oli siis sama kuin sulla, mutta eri kuin ekalla kommentoijalle.
    Mun ajatuksia voi lukea täältä.
    https://mansikoitajavaahtokarkkeja.blogspot.com/2018/12/joulukuun-bette-boxi.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi toinen sisältö oli kyllä paitsi ihan erilainen, myös paljon parempi mun mielestä :D Tosi outoa, että laitettiin näinkin erilaiset sisällöt!

      Poista
  5. Auts, onpa valju boksi sulla tosiaan. Mulla oli kans ihan eri tuotteita ja omaan boksiini oon kyllä ihan tyytyväinen. Mulla oli samat tuo hajuvesi, pähkinäpatukka ja intiimipesuneste. Mut muuten löyty batisten kuivashampoo, cutrin multispray, kasvonaamio ja mannakadarin kulmatrio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun toisille on sentään tullut tollanen kelvollinen boksi<3 Tätä mun versiota en voi kelvolliseksi kutsua, ei tässä oo oikeen mitään hyvää :D Toi sun saama versio kuulostaa kuitenkin hyvältä - ainakin paremmalta kuin tää mun!

      Poista
  6. Odotin joulukuun boxilta jotain parempaa kyllä.Saas nähdä mitä mun boxissa on.Manna Kadaria en haluais lainkaan,mutta toisaalta tuo huulivoide vaikuttaa ihan kivalta,että se ehkä on mun mielestä paras tuote.Tekis mieli lopettaa koko bette tilaus,mutta tammikuun olen jo tilannut,joten saa nähdä mitä mieltä olen ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua toi huulivoide ei kiinnosta, kun niin vähän käytän muutenkin ihan tavallisia huulivoiteita. Bepanthenia yöksi ja päivällä sitten huulipunaa :D Toivottavasti saat tästä boksista sellaisen version, mihin voit olla tyytyväinen! Joo mäkin odotan aika suuria tammikuun boksilta kaikkien lupausten ja tän huonon boksin jälkeen.

      Poista
    2. Odotin tosiaan Manna Kadarin huulivoidetta,koska olen pitkäaikaistilaaja,mutta sain sitten vahingossa lyhytaikaistilaajien boxin.Laitin heille viestiä ja ehdottivat boxin vaihtoa,mikäli niin haluan.Olin matkoilla ja kun tulin takaisin ja luin heidän vastauksen niin flippailin ja kirjoitin muutaman valitun sanan ,että en nyt oikein ymmärrä miten boxi vaihdetaan ja Minulle ei enää vastattu.Yritin pyytää anteeksi kielenkäyttöäni,mutta siltikään ei vastattu!!Tosissani petyin,kun en Manna Kadarin huulivoidetta saanut ja sen pyysin heitä minulle lähettämään,mutta eivät lähetä ,eivät.Olisi hyvä paikka lopettaa koko boxin tilaaminen,mutta en tiedä pystynkö.Pitäisi kyllä lopettaa!!

      Poista
    3. Niin ja olin jo syönyt pähkinäpatukan,hukannut osan tuotteista ja kokeillut jotain tuotteista,joten mitenköhän muka boxi olisi vaihdettu?No eivät vastanneet enää mitään.Olin vissiin niin epäkohtelias.

      Poista
    4. Tosi kurjaa, jos sulle ei ole enää asiakaspalvelusta mitään edes vastattu :/ Ei se mun mielestä ole mikään syy jättää vastaamatta, vaikka olisitkin sanonut vähän epäkohteliaasti jotain, sillä aspana niitä tilanteita vaan täytyy oppia sietämään ja koittaa silti vastata takaisin asiallisesti ja ystävällisesti. Vaikka tokikaan asiakaspalvelijankaan ei kaikkea tarvitse sietää, mutta pointin varmasti ymmärsit :) Ymmärrän periaatteessa sen, etteivät he voi yksittäisiä "extratuotteita" lähettää ihmisille, jos heillä on se periaate että yksi boksi sisältöineen/asiakas, mutta sitä en ymmärrä miksi et alunperinkin saanut sitä pitkäaikaistilaajien boksia? Heillä kun selkeesti siihen löytyy sisältöä, jos he olisivat sulle sen lähettäneet, mikäli olisit vanhan boksisi lähettänyt heille :D Miksi siis lähettää pitkäaikaistilaajille väärä boksi, jos kerran olisi ollut mahdollista laittaa se oikea versio? Ja ilmeisesti jotkut ei-pitkäaikaistilaajat saivat tämän pitkäaikaistilaajien version, eli joo ei nyt ihan oo nappiin mennyt heillä tää systeemi.

      Jäi mullekin nyt vähän paha maku suuhun ton sun keissin takia, eniten sen takia etteivät he enää vastanneet sulle mitään :/ En yhtään ihmettele, että harkitset tilaamisen lopettamista, mutta josko jatkossa saisit oikeat boksit itsellesi eikä tällaisia tilanteita enää tulisi! Toivotaan parasta ♥

      Ja hei, multa löytyy toi huulivoide käyttämättömänä, eli laitapa mulle spostia (lipstickklove@outlook.com) jos sen haluat :) Voin laittaa sen sulle Postissa tulemaan kun itsellä ei oo tarvetta sille. Siinä taisi olla jokin suojamuovi päällä ja sen oon ottanut pois, mutta itse tuotetta en oo käyttänyt.

      Poista
    5. Oi kun olet ihana,laitan meiliä,jos sulla se vielä on.Mä olen voinut kirjoittaa todella pahasti,en uskalla edes lukea mitä olen kirjoittanut.Vaikka tässähän siis meni omituisesti,että minä olen se,joka pyytää anteeksi vaikka sen kai pitäisi olla toisin päin;)

      Poista
    6. Kiitos paljon Manna Kadarin huulirasvasta.Sehän on tosi söpön näköinen ja ihan hyvää kamaa:)
      Taitaa siinä lukea made in china,mutta taitaa kaikki Manna Kadarit olla geneerisiä ja made in china myös.Mutta on kyllä ihana ja kosteuttaa hyvin:) Kiitos vielä <3

      Poista
    7. Ole hyvä! ♥ Kiva jos tuote oli mieluinen :) Aika paljon sitä kosmetiikkaa joo siellä Kiinassa valmistetaan, välillä ihan yllättyy kuinka monessa tuubissa se Made in China lukeekaan :D

      Poista
  7. Mua suututtaa niin paljon tämä boxi, todellinen riman alitus, varsinkin joulukuun boxiksi. Mä oken kyllästynyt noihin Manna kadarin tuotteisiin koska niitä ei saa suomesta. Olisin halunnut tilata Manna kadarin huulikynän, itse kynä maksaisi 24 dollaria ja postit 34 dollaria. Jäi tilaamatta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä tylsää, ettei niitä Suomeen saa. Tai saa, muttei ilman että maksaa itsensä kipeäksi. Manna Kadarilla on hurjan hyviä huulimeikkejä! Mä oon saanut niitä tosi paljon myös Lip Monthlysta, mutta eipä niihin kannata turhan paljon ihastua, kun ei niitä uudestaan tuu kuitenkaan ostettua :D

      Poista
  8. Mun boxissa oli tasan sama sisältö kuin sulla ja reaktiokin oli aika sama. Toi hiton Manna Kadarin primer hirvitys. En tajua miksi samoja tuotteita pitää tunkea monta kertaa boxeihin. Ja vielä kun kyllähän pitkäaikaiset tilaajat on tuon jo saaneet niin olisi voinut laittaa suosiolla kaikille pitkäaikaistilaajille jonkun kulmatuotteen. Toi cutrinin spraykin on tullut jo kerran mutta vanhalla merkillä ja vanhassa pullossa. Itse inhoan sen hajua ja muutenkin käytän hiuskiinteitä tosi vähän. Pöhköintä on että itselle miuluisin oli tuo intiimipesuneste kun niitä kuitenkin käytän.. tosin niitäkin on kertynyt jostain reilusti. Kaiken kaikkiaan en kyllä pitänyt tästä boxista yhtään ja outoa että oli noinkin paljon vaihtelua sisällössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi primer ei olisi ärsyttänyt yhtään niin paljon, jos se ei olisi tosiaan tullut boksista jo aiemmin. Ja mä tosiaan oon saanut sen kahdesti muuta kautta jo ennen, eli näen todella punaista ton tuotten kohdalla, kun se ei vaan toimi mulla :D Aa toi on samaa kuin ne vanhat! Jossain vaiheessa Cutrinia tuli boksista aika useinkin, nykyään ei enää niin mua ei toi hiuslakka niin haittaa. Oikeestaan se on ainut, mikä tässä edes vähän kiinnostaa :D Vaihtelua on mun mielestä ylipäänsä ollut bokseissa ihan hurjasti. Ja ihan liikaa. Aiemmin boksit oli suhteellisen samanlaisia, nykyään tuntuu että variaatioita on enemmän kuin osaa edes laskea.

      Poista
    2. Ei muuten olekaan tuo Cutrinin tuote sama. Oli eri sisällysluettelo ja tuoksukin tuntui olevan vähän eri. Otan siis "pahat" sanani tästä takaisin.

      Poista
    3. Okei no kiva, jos se ei sentään ole tullut jo joskus aiemmin! :)

      Poista
  9. Mua hämmästyttää, miten erilaisia bokseja on taas ollut liikkeellä :D multakin löytyi ton huulirasva tilalla batisten kuivashampoo ja mizonon sheet mask, joita kumpaakin testaan innolla :D en tiedä, millä kriteereillä noita bokseja on oikeen jaeltu, koska itsekin oon kuitenkin pitkäaikaistilaaja, että sekään ei selitä näitä eroavaisuuksia... Vitsi mua kyllä ärsyttää sun puolesta, ois kyllä odottanut joulukuun boksilta paljon enemmän. Manna kadar tulee kyllä itse kultakin pikkuhiljaa jo korvistakin ulos. Tulee jo ihan ikävä niitä bokseja, joista aina löytyi lumenea koska ne sentään tuli aina käyttöön :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään ihan tajua millä perustella näitä on jaeltu, varmaan aika summa mutikassa? :D Kun ei oo mitään selkeetä eroa pitkäaikaistilaajien ja muiden välillä. Liikaa vaihtelua mun mielestä ja oon sanonut tätä jo pitkään. Myös ne erot pitkäaikaistilaajien ja muiden välillä on mun mielestä olleet vähän turhan suuria joissain bokseissa :/ Manna Kadar on brändinä mun mielestä hyvä, mutta liika on liikaa ja jossain vaiheessa sitä vaihtelua todellakin alkaa kaivata. Nyt tuntuu että suurin osa Bette Boxien meikkituoteista on nimenomaan Mannan :D Jep, missä ne Lumenet on :'D

      Poista
  10. Kiitos taas paljon rehellisestä arviostasi, näitä on tosi kiva lukea ja sai vähän samalla omaa pettymystään purettuaan pähkinäpatukka purren. Sain täsmälleen saman sisällön kuin sinä, ja kun oli peruuttamassa, niin hupskeikkaa rahat olivat menneet jo tililtä eli "vielä yksi kuukausi" -meiningillä - vaikka tuntuu että melkein koko syksyn olen ollut samalla meiningillä! Primer oli sama mitä on vielä edellistä boksista tullutta jäljellä. Lisäksi viime kuun eyeluren irtoripset sattuivat olemaan tismalleen samat, mitkä sain edellisen kerran boksista kun eyelurea jaettiin. Sattumoisin minulta löytyy täysikokoinen Cutrin hiuslakka käytöstä. Yleensä käytän OSIS-lakkaa, ostin tätä testiin kokeilun kannalta. En ole super fani, mutta ei mielestäni huonoa, taidan kuitenkin palata OSIS-lakkaan näiden jälkeen. Kortti oli myös sekava, ehdin jo innostua kulmatuotteesta, kunnes tajusin, että se sama primerhan sieltä taas tuli. Välillä oli kausi, että pitkäaikaistilaajille tuli koko ajan jotain, nyt ei taas hetkeen ole ollut mitään, vain kummallisia variaatioita. Harmittaa kovasti :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä veikkaan että nyt harmittaa aika monia toi boksien viivästyminen, kun veikkaisin että melko moni olisi halunnut tilauksensa peruuttaa. Ja muutenkin mun mielestä olisi pelkästään kohtuullista antaa tilaajan katsoa edellisen boksin perusteella haluaako tilaustaan jatkaa. Nyt se ei tässä kuussa ollut mahdollista. Ääh sulla on kyllä käynyt tosi huono tuuri noiden tuotteiden kanssa :( Harmi että ne irtoripsetkin olivat täysin samat! Se kortti oli kyllä tällä kertaa ihan supersekava. Hyvä kun edes lukemalla ymmärsi mikä tulee ja kenelle :D Tai ei kyllä ymmärtänytkään, mutta pikkuhiljaa sieltä avautui se, että mitä tuotteita tulee ja montako kappaletta.

      Poista
  11. Mulle tuli täysin samat tuotteet ja pettymys oli suuri kun boxin avasin. Odotin että vuoden vikaan boxiin olisi panostettu, vaan ei! Ja muutenkin vihaan koko manna kadaria :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin odotin panostusta, harmi ettei sitä tullut :/ Mä tykkään Manna Kadarista, mutta kaipaisin todellakin jo vaihtelua siihen näissä bokseissa!

      Poista
  12. Mun lapussa luki että boxi sisältää Manna Kadarin jomman kumman kulmatuotteen, mutta ei ollut! PauliinaH

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tainnut olla kellään sekä primeria että jompaa kumpaa kulmatuotetta :/ Vähän huonosti mainittu tossa kortissa ja se oli kyllä melkoisen sekava muutenkin..

      Poista
  13. Itse en oo boksia viellä saanut mutta tuntuu et koko vuoden ollu boksit vähän meh. :D Toki välillä ollu vähän valonpilkahduksia mutta.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on joo usko ja toivo taas nousseet näiden suhteen, mutta aika paljon on ollut niitä pettymyksiäkin. Kesän jälkeen olin ihan valmis lopettamaan tilauksen, mutta syksyn boksit taas vähän paranivat :D Tää oli täysi floppi mun mielestä.

      Poista
  14. Saako kysyä että miksi niin moni tuntuu inhoavan Manna Kadaria? Itsehän en tiedä merkistä mitään, mutta naurattaa kun sitä aina kirotaan näissä postauksissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en itse Manna Kadaria inhoa, päinvastoin oon sanonut monet kerrat, että niiden huulimeikit on hurjan hyviä! Mutta veikkaan, että porukkaa ärsyttää eniten se, kun bokseissa ei nykyään paljon muiden brändien meikkejä ole kuin Mannan. Vaihtelu virkistäisi tässäkin kohtaa ja Betten listoilta kuitenkin löytyy runsaasti brändejä, jotka myös meikkituotteita tekevät niin jännä miten yksi ja sama toistuu bokseissa jatkuvasti. Toi primer on kyllä huono, sen voin myöntää ja siitä mun fiilikset ei tuu muuttumaan :D Huulimeikeistä sen sijaan löytyy ihan kunnon helmiä<3

      Poista
  15. Mä inhoan Manna Kadaria koska kokeilemani tuotteet ovat olleet surkeita tai pakkaukseltaan niin pieniä ettei voi käyttää. Ja sitten kun samaa tuotetta tulee kaksi kertaa? Kuka ehtii käyttää? Tässä mun ajatuksia:

    https://charmingnails.blogspot.com/2018/12/joulukuun-bette-box.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se poskipuna/luomiväri jne. hässäkkä oli kyllä jokseenkin pienessä paketissa :D Huulimeikit on tosi hyviä Mannalla, mutta just toi primer esim. on munkin mielestä surkea!

      Poista
  16. Mun boksin kävitkin jo lukemassa. Yhdyn Charming Nails-kommenttiin, että manna kadar on vaan laskenut boksien tasoa. Lumenet olisi mun mieleen, ehkä nivea ja dovetkin, ennemmin kuin manna kadarit. Toi boksien ero on suuri. Olisin tästä sun boksista halunnut vaan hiuslakan, tuo intiimivoide oli täysi floppi. alle euron tuote tässä boksissa. mun boksin arvo laskennallisesti oli noin 36 euroa eli parempiakin on nähty.

    https://nouw.com/moreorlesskatri/vuoden-viimeinen-bette-box-35130021

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä Lumenea on kyllä jo ikävä. Sekin alkoi kyllä jossain kohtaa ärsyttää, kun sitä tuli joka ikisestä boksista. Mutta ne oli yleensä silti ihan laadukkaita tuotteita! Eikä tääkään olis ollut yhtään niin paha, jos toi primer ei olis tullut boksista jo aiemmin. Se laski ihan huimasti tän tasoa varmasti monien silmissä :/

      Poista
  17. Muakin vähän naurattaa oma Manna Kdar -viha, merkin muut tuotteet voisivat jopa ollakin hyviä mutta kaikki betestä saamani tuotteet ovat olleet täyttä kuraa ja minimaalisen pienet pakkaukset vaikeita! :-D Suoraan sanottuna surkea boksi verrattuna esim. viime joulun boksiin joka oli ihan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh joo mä veikkaan, että toi viha vahvistuu vielä sillä, että niitä tulee Bette Boxeista koko ajan :D Mä oon saanut esim. Lip Monthlyista ihan hurjan kivoja Manna Kadarin huulimeikkejä ja ne on oikeesti mun mielestäni laadukkaita. Jostain syystä näistä bokseista on lähes aina tullut niitä ei-niin-kivoja tuotteita.. Joo tää on vissiin ollut suurimman osan mielestä aika floppi, mitä kommentteja on lukenut myös Betten FB-sivuilta :/

      Poista
  18. Mäkin sain sen huonomman boxin, mutta harmittaa kyllä enemmän se, että tilasin näitä boxeja 3 kk:n satsin siskolleni joulu/synttärilahjaksi.

    Hän ei tuntenut entuudestaan Bette Boxia, mutta ei tosiaankaan saanut Bette tämän perusteella uutta asiakasta hänestä - olisi betteläisten luullut satsaavan vähän enemmän tähän joulukuun boxiin, kun monet tilasivat tämän varsin lahjana läheisilleen, mutta ei ollut liikemiesvaistoa tuon vertaa!

    Nyt betteläisillä on aikaa petrata tammi - helmikuu, jotka tulee vielä siskolleni, muuten siskoni ja minä emme jatka näiden turhien boxien tilaamista enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitäpä, kun he varmasti tiesivät monien tilaavan tän joululahjaksi jollekulle. Olis ollut ihan hurjan hyvä tilaisuus heillä saada uusia asiakkaita sitä kautta, mutta jos boksin sisältö on tämä niin en yhtään ihmettele, jos ihmiset eivät lähde tätä tilaamaan ja vanhojakin asiakkaita lähtee. Tammikuussa pitäisi niitä muutoksia tulla, mutta toisaalta niistä uusista tuulista puhuttiin jo syksyllä ja jos ne hetkelliset parannukset kestivät pari-kolme kuukautta niin pahoin pelkään, ettei tämä tulevakaan muutos ole sitten sen pysyvämpi :/

      Poista
  19. Moikka! Haluaisitko vaihtaa tuon primerin kulmatrioon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Laittaisitko mulle sähköpostia osoitteeseen lipstickklove@outlook.com niin jutellaan sitä kautta lisää? :)

      Poista
  20. Samanlaiset ajatukset joulukuun boksista kuin sinulla – kohdalle osui juuri se huonoin mahdollinen vaihtoehto. Primeria on edellistäkin vielä jäljellä, jonka lisäksi kaapit pursuaa huulirasvoja... Olisin oikein mielelläni ottanut mm. Batisten huippuhyvän kuivashampoon ja sheet maskin. No, toivotaan että tammikuun boksi on huippu ja korvaa joulukuun laimean sisällön!

    https://lauraannikablog.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Batiste olisi kelvannut mullekin, toi tuoksu on vielä superihana! Kangasnaamiot ei niin iske, mutta joo siis olisin sata kertaa mieluummin ottanut sen kuin ton Manna Kadarin huulivoiteen :D Mizonin naamiot on kuitenkin tosi hyviä. Tammikuun boksin on tosiaan parempi olla erittäin hyvä ja Bettellä varmasti se myös tiedetään, sillä uskon aika monen lopettavan tilauksen mikäli se ei miellytä tän joulukuun floppiboksin jälkeen.

      Poista
  21. Laimeahkoksi jöi mielestäni myös tuo jouluteema. Ei paljoa joulua näkynyt boxissa. Itselläni tuli tuo monitoimisuihke, naamio kasvoille ja batisten kuivashampoo. Ihan kohtuullinen sisältö mielestäni, mutta täytyy sanoa, että on kyllä ollut sulla vaisu boxi. Jospa tammikuussa tulis ryhtiliike nyt bette tiimiltä tähän. Tuo huulituote multa puuttui, ois ollu mieluinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä en näe tässä koko boksissa mitään jouluista. En siis oikeesti yhtään mitään :D Toi sun versio oli mun silmissä se parempi ja samaa mieltä on tainnut olla aika moni muukin. Oon iloinen, että osa sentään sai tollasen ihan kelvollisen boksin, vaikka itse jäinkin nuolemaan näppejä tän oman boksini kanssa :D Tammikuun boksia ja muutoksia tosiaan odotellessa :)

      Poista
  22. Voi ei, harmi että boksin sisältö oli noin surkea :/ Mutta onneksi sentään tuo Cutrinin hiuslakka pelasti sitä edes hieman! :D Kuinka pitkäksi aikaa siulla tuo tilaus jatkuu aina kerrallaan, tai jos nyt lopettaisit boksin tilaamisen niin missä vaiheessa ne lakkaisi tulemasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, onneksi löytyi edes yksi itseä kiinnostava tuote :D Mulla menee veloitus aina yhdestä boksista kerrallaan ja seuraavan boksin veloitus on aina edellisen kuukauden 12. päivänä. Jos nyt lopetan tilaamisen saan siis vielä tammikuun boksin, joka veloitettiin multa aiemmin tällä viikolla. Yleensä boksi ehtii tulla ennen seuraavan kuun veloitusta, mutta tällä kertaa ei, mikä sekin harmittaa suuresti kun olisin tosiaan saattanut haluta sen tilauksen peruuttaa. Toivottavasti tammikuun boksi on hyvä niin ei toikaan sitten enää harmita!

      Poista
  23. Olen yleensä tyytyväinen boxeihin, en omaa hirveän suuria vaatimuksia. Nyt petyin kyllä silti pahasti. Ehkä johtui siitä että tää oli mulle eka boxi pitkäaikaistilaajana ja sain samat turhat tuotteet. Annan vielä tammikuulle mahdollisuuden koska saan sen pisteillä mutta tuskin sen jälkeen jatkan. Harmi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan sama, sillä vaikka kosmetiikkaa omistankin aika paljon, käytän myös suhteellisen monipuolisesti erilaisia tuotteita enkä ole yleensä kovinkaan nirso niiden suhteen. Tää ei kuitenkaan iskenyt ei sitten ollenkaan :/ Nyt olis kyllä kelvannut se ei-pitkäaikaistilaajien boksi! Monesti tänäkin vuonna oon lähes kauhistellut niiden sisältöä, jos pitkäaikaistilaajille on tullut selkeesti paremmat tuotteet, mutta nyt oli kyllä ihan päinvastoin :D Tammikuun boksilta mäkin odotan paljon, jos se ei miellytä niin loppuu munkin tilaukseni.

      Poista
  24. On kyllä harvinaisen paska boxi tällä kertaa ja vielä joulukuussa! En tiiä olisinko itkenyt vai nauranut, jos tilaisin itse näitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään tiennyt miten päin olisin ollut, kun tän avasin. Piti oikeesti kaivaa tuolta alta, jos siellä olis viellä ollut jotain mutta ehei :D Ei ollut!

      Poista
  25. Oli kyllä suuri pettymys mullekin tämän boksi :/ Tämä joulukuun boksi oli viimeinen, jonka tilasin ja tilasin sen ihan vain sen takia, että viime vuoden joulukuun boksista tykkäsin tosi paljon. Olisin kyllä voinut lopettaa tilauksen marraskuun boksiin, jos olisin tiennyt että näin surkea boksi tiedossa :/ Tuo Manna Kadarin primer tuli mullekin jo toisen kerran bokseista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en yhtään ihmettele, että harmittaa ja vielä kun oli viimenen tilattu boksi. Olisi varmasti ollut kiva päättää tilaaminen jollain paremmalla boksilla! Toi primer oli kyllä viimenen niitti mulle tässä, kun en oikeesti sillä tee mitään enkä ihan periaatteestakaan tykkää siitä, että samoja tuotteita laitetaan boksiin noin usein..

      Poista

Kiitos kommentista!