tiistai 25. joulukuuta 2018

Kolme Joulukalenteria | Luukut 21-25


Joulukalenterien viimeiset luukut tuli avattua joko eilen tai tänään, ja nyt olisi myös luvassa viimeinen kalenteripostaus. Tekee kieltämättä ihan hyvää saada tähänkin vähän taukoa ja blogipostauksia taas monipuolisemmiksi! Kalentereina mulla tänä vuonna oli tosiaan TwistBe:n luonnonkosmetiikkakalenteri, pr-lahjana saatu Lookfantasticin kalenteri sekä The Body Shopin kalenteri. Kaikkiin olen ollut todella tyytyväinen ja pidän erityisesti siitä, että kaikki kolme ovat niin erilaisia, vaikka totta kai erilaiset ihonhoitotuotteet kaikissa ovatkin olleet pääosassa. Ensi vuoden kalenterihankintoja odotellessa!

*Affiliate- eli mainoslinkki, Lookfantasticin kalenteri pr-näyte.

Lookfantastic Advent Calendar luukut 21-25:


21. Mane 'n Tale Shampoo & Conditioner 60 ml
Alunperin ponien harjalle suunnattu tuotekaksikko, jonka alkuperäinen tarkoitus oli pitää ponien harja sileänä ja kiiltävänä. Tuotteet soveltuvat käytettäviksi siis sekä ihmisillä että hevosilla, mutta koska mulla ei sitä hevosta, tai ponia, nyt tähän hätään satu kotoa (tai mistään muualtakaan) löytymään, testailen nämä siis itse. Uudet shampoot ja hoitsikat ovat aina mieluisia, joten kiva oli tämäkin kaksikko saada.

22. Lookfantastic Fan & Highlighter Brush
Kaksipäinen sivellin, jonka toisessa päässä on viuhkasivellin ja toisessa hyvin paksu, kärjestään suippo ja tiiviskarvainen sivellin. Viuhkapuolella saa lisättyä kasvoille puuterisen highlighterin ja toinen puoli sopii hyvin esimerkiksi voidemaisille korostus- ja varjostustuotteille. Mielenkiintoinen sivellin, mutta en tiedä kuinka paljon mulla tulee olemaan tälle käyttöä. Täytyy katsoa kuinka tuo suipompi pää toimii niiden voidemaisten tuotteiden kanssa, jos vaikka tykästyisin tähän.

23. Aromatherapy Associates De-Stress Muscle Bath & Shower Oil 9 ml
Mustapippurin, rosmariinin, laventelin ja inkiväärin öljyjä sisältävä suihku- ja kylpyöljy, joka on suunniteltu erityisesti helpottamaan kipeytyneitä lihaksia esimerkiksi urheilun jälkeen. Avasin tuon pienen pullon korkin ja yksi nuuhkaisu riitti vakuuttamaan mut siitä, etten tuotetta halua testata. Mikäs muukaan kuin laventeli (ja kaikenlaiset yritit) sieltä tuoksuivatkaan ja kuten oon sen sata kertaa sanonut, en siitä tuoksusta pidä. Eiköhän tällekin kuitenkin löydy jostain uusi onnellinen omistaja.

24. Erno Laszlo Multi-Task Eye Serum Mask
Ikääntymisen ja väsymyksen merkkejä hälventävä silmänympärysnaamio, jota tuli kahden kappaleen paketti. Naamion tulisi vähentää sy-alueen tummuutta sekä auttaa pienien juonteiden ja turvotuksen vähentämisessä. Rakastan kaikenlaisia naamioita ja nämäkin pääsevät varmasti käyttöön.

25. Illamasqua Beyond Powder Highlighter
Superkaunis vaalea highlighter ja ehdottomasti koko kalenterin mieluisin tuote. Myös pari vuotta sitten LF:n kalenterin viimeisestä luukusta paljastui Illamasquaa, silloin neljän luomivärin paletti, mutta mulle tää highlighter on kyllä mieluisampi. Ihan mahtava lopetus tälle kalenterille!

The Body Shop Deluxe Advent Calendar luukut 21-25:


Musta silmänrajaus-/kajalkynä, joka taitaa tulla oikeastaan aina näistä TBS:n kalentereista. Mä käytän todella, todella harvoin mustaa kajalia, joten mulle tällä ei ole niin suurta tarvetta. Tähän hätään en lähde tätä edes avaamaan ja veikkaan, että tää lähtee eteenpäin.

Mansikantuoksuinen kasvosuihke, jonka on tarkoitus tehdä ihon sävystä tasainen sekä kosteuttaa ja silottaa ihoa. Suihke sopii käytettäväksi myös meikin päällä. Multa löytyy useampiakin kasvosuihkeita ja välillä saan innostuksen käyttää niitä jatkuvasti, mutta välillä ne unohtuvat viikoiksi. Tässä on ehkä hitusen liian keinotekoinen mansikan tuoksu mun nenääni ja lisäksi suihke ei ole turhan hienojakoista, mutta kyllä tätä varmasti käytettyä tulee. 

Sävyssä Tahiti Hibiscus tullut nestemäinen mattapuna. Huulipunan sanotaan liukuvan huulille helposti ja pysyvän paikoillaan pitkään ja uskon täysin sen, sillä yleensä nestemäiset mattapunat niin myös tekevät. Sävy on kaunis ja tätä myydään yhteensä neljässätoista eri sävyssä. En ole tätä vielä ehtinyt testaamaan, mutta oikein kivalta vaikuttaa.

Todella kuivalle iholle tarkoitettu vartalovoi, joka lupaa pitää ihon kosteutettuna jopa 48 tunnin ajan. Mä rakastan kookoksen tuoksua kosmetiikassa, joten tää oli mulle todella, todella mieluinen tuote! TBS:n vartalovoit on hurjan hyviä talven kuivattamalle iholle, joten kyllä tämä taisi olla yksi koko kalenterin parhaimmista tuotteista. Ihan mahtavaa, että tää tuli täydessä koossa.

25. The Body Shop Owl Face Towel
Viimeisestä luukusta paljastui pienehkö pöllöpyyhe, joka on tarkoitettu kasvopyyhkeeksi. Pyyhe on suloinen ja pääsee taatusti käyttöön tavalla tai toisella. Olisin ehkä toivonut viimeisen luukun sisällöksi jotain muuta ja tämän hieman aiemmin, mutta eipä sillä sen suurempaa merkitystä loppujen lopuksi taida olla.

TwistBe Joulukalenteri luukut 21-24:


100 tablettia sisältävä sinkkilisäpurnukka. Sinkki on tässä ravintolisässä pikolinaattimuodosa, jonka sanotaan olevan juuri se muoto, joksi keho saamansa sinkin muutenkin muuttaa. Mä en ole mitään sinkkilisiä koskaan syönyt, vaikka joistain niistä sanotaan olevan apua flunssan hoitoon, mutta ehkäpä mun nyt pitää koittaa ottaa nämä käyttöön. Ei mikään kaikkein mieluisin tuote, mutta varmasti sinänsä ihan  tarpeellinen.

Hennoille hiuksille sekä ongelmaiselle hiuspohjalle suunnattu shampoo, jonka tulisi hoitaa hiuspohjaa vähentäen mm. sen hilseilyä, rasvaisuutta ja kutinaa. Shampoo sisältää merisuolaa, kamomillaa, salviaa sekä monia muita todella mielenkiintoisen kuuloisia ainesosia. Uudet shampoot ovat aina tervetulleita ja vaikkei mulla hiuspohja mitenkään ongelmallinen olekaan, lähden mielelläni tätä testaamaan.

Piparmintun tuoksuinen jalkavoide, joka lupaa kosteuttaa ja pehmentää jalkoja sekä kuivia kantapäitä. Voide sisältää mm. sypressia, jonka sanotaan olevan hyvä laskimoverenkierrolle sekä turvotuksen vähentämiseen. Itselläni tällaisia ongelmia ei onneksi ole, mutta ai että miten raikas tuoksu tällä voiteella on! Ihanaa saada Flowta tästä kalenterista, tämä oli hurjan kiva yllätys.

24. Uusi Alku Ihollesi -verkkokurssi
Heti kirjekuoren nähtyäni olin lähestulkoon varma sen sisällöstä ja kyllä - sieltä paljastui "lahjakortti", jolla pääsee osallistumaan Uusi Alku Ihollesi -valmennukseen! Mähän olen itse valmennuksen jo käynyt, joten uusintakierrokselle ei ole tarvetta, mutta en silti osaa olla harmissani tästä luukusta. Uskon, että tästä on todella monille paljon iloa, sillä valmennus oli oikeasti hurjan hyvä. Se pisti ajattelemaan omia ihonhoitotottumuksia ihan uudella tavalla ja myös opetti paljon siitä, miten ihoa tulisi hoitaa ja mitä eri raaka-aineet ym. tuotteissa oikeasti tekevät.

Kokonaisuudessaan kaikki kalenterit olivat todella hyviä. TwistBe ja Lookfantastic olivat ehkä itselleni hitusen The Body Shopia mieluisampia, mutta uskoisin senkin johtuvan aika pitkälti siitä, että TBS:n tuotteet on mulle jo niin tuttuja. Ensi vuodeksi oon tosiaan suunnitellut vain yhtä tai korkeintaan kahta kalenteria ja ehkäpä jotain enemmän meikkipainotteista. Kalenterin hankintaan on kuitenkin vielä pitkä aika ja nyt päästään keskittymään täällä blogissakin kaikkeen muuhun!

Joko siellä on suunniteltu ensi vuoden joulukalenterihankintoja? :)

12 kommenttia:

  1. Kivat yllärit sait viimeisistäkin luukuista. Ihanaa joulupäivää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää kalenterit oli kyllä ihania kaikki kolme<3

      Poista
  2. Kyllä jäi harmittamaan ettei tullut tuota lookfantasticcia tai TBS:n kalenteria hankittua kun ne näyttävät olevan kaikkialta jo loppunut, ihan myymälöitä myöten missä olen niitä etsinyt tuota TBS:sää. Mutta tuota tavaraa on kaapit täynnä, joten ei ehkä siis haittaa jos hillitsee itsensä edes jossain määrin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan onkin, kun joulukin on jo mennyt ja kalentereita on varmaan myyty (ainakin LF:n kalenteria) alennettuun hintaan jo ennen joulukuun alkua :/ Käyttelet nyt ahkerasti kaikkia vanhoja tuotteita pois ja ens vuonna sitten hankit jonkun ihanan kalenterin! ;)

      Poista
  3. The Body Shopin kalenteri jostain syystä kiinnostaa vuosi vuodelta aina vaan enemmän, vaikka tosi harvoin mitään hankin sieltä. Twistbe:n kalenteri voisi myös olla kiva, jos sellainenkin on tarjolla ensi vuonna, sillä tykkäisin suosia luonnonkosmea. Myös Dermosil ja Yves Rocher kiinnostaa, mutta niitä tuotteita tulee yleensä joululahjaksikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TBS:llä on sekin hyvä puoli, että näitä kalentereita on nyt ollut se kolme eri versiota ja samalla toki eri hintaluokkaa. Löytyy jokaiselle jotain! TwistBe oli mulle tänä vuonna ihan ehdoton valinta enkä kadu yhtään, että siihen päädyin, oon ollut hurjan tyytyväinen kalenteriin :) Ensi vuoden kalenterihankintoja miettien!

      Poista
  4. Oij tuo TBS:n pöllöpyyhe! Ihanalta näyttää ja sillä olisi ollut mullakin enemmän käyttöä. Vikasta luukusta ilmestyi mulla nimittäin sellainen korvilla varustettu hiuspanta, minkä sain viimekin vuonna. Joten ei sinänsä oo kyllä käyttöä toiselle :D Olispa meilläkin tullut tuollainen pyyhe 8)
    Mä sain myös tuon Tahiti Hibiscus sävyisen mattapunan ja sävy on mun mieleeni, en oo itsekään vielä kokeillut mutta viime vuonna sain saman punan mutta eri sävyssä ja tykkäsin siitäkin <3
    TwistBen lahjakortti viimeisessä luukussa oli melkoinen yllätys, aika mahtavaa pistää kalenteriin vielä lahjakortti, tuli kyllä ihan puun takaa :D Meikkipainotteinen kalenteri on mullakin tosiaan harkinnassa ja ois kiva kuulla sitten vaikka lähempänä ensi joulua että mitä itse mietit, koska mä en tiedä kuin nyxin ja ois kiva mietiskellä muitakin vaihtoehtoja :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulle taas sellainen hiuspanta olisi ollut mieluisampi :D Tietty menee just näinpäin! Toi huulipuna vaikuttaa kyllä tosi ihanalta ja ainakin oon ymmärtänyt myös muiden puheista, että noi olisi laadultaakin oikein hyviä. Pitää testailla se piakkoin :)

      Joo täytyy koittaa tehdä ensi syksynä jonkinlainen kalenteripostaus! Catricellä ainakin oli tänä vuonna joulukalenteri, missä oli aika pitkälti just meikkejä (ja kynsilakkoja, joille itsellä ei oo tarvetta), mutta katsellaan ens vuoden tarjontaa sitten myöhemmin :)

      Poista
  5. Oooh tuo piparmintun tuoksuinen jalkarasva kuulostaa hyvältä :) The body shopinkin kalenterin sisältö näyttää nyt kivalta, tuota mansikkasuihketta olisi kiva kokeilla :) Parempi tuo kalenteri oli nyt tänä vuonna, kuin viime :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuoksuu ainakin superhyvältä, vielä en oo testaamaan ehtinyt<3 Nyt oli selkeesti tainnut tulla vähän muutoksia noiden kalentereiden sisältöihin. Tai toki niissä edelleen on samoja tuotteita joka vuosi, mutta mun mielestä tämän vuoden kalenterit ei olleet enää edellisten vuosien kopioita! Ja hyvä niin :D

      Poista
  6. Voisin kyllä harkita TwistBe:n kalenterin hankkimista ensi vuodeksi! Ei sisältö nyt ihan huikea ollut, mutta kuitenkin mukavan monipuolinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalenteri oli tosiaan monipuolinen ja tuotteet pääosin täysikokoisia, mistä itse tykkään :)

      Poista

Kiitos kommentista!